Hyppää pääsisältöön

Yle Radio 1

Taivalkosken radiomessussa su 23.10. kajahtavat Siionin laulut

Vuodelta 2022
Taivalkosken kirkko
Kuvateksti Taivalkosken kirkon on suunnitellut arkkitehti Kauno Kallio vuonna 1932.
Kuva: Heikki Turpeinen / Taivalkosken seurakunta

Radiojumalanpalvelus toteutetaan lestadiolaisen herätysliikkeen perinteisin lauluin.

Taivalkosken kirkosta 23.10.2022 Yle Radio1:llä lähetettävä suora radiojumalanpalvelus toteutetaan Siionin laulut -messuna. Messun musiikki koostuu kokonaisuudessaan perinteisistä Siionin lauluista.

Lestadiolainen herätysliike, jonka veisuperinnettä Siionin laulut ovat, on vaikuttanut Taivalkoskella 1860-luvulta saakka. Esimerkiksi Kalle Päätalon Iijoki-sarjassa kuvataan monipuolisesti menneiden vuosikymmenten lestadiolaisuutta ja syrjäseutujen uskonnollista elämää.

- Lestadiolaisuudella ja erityisesti vanhoillislestadiolaisuudella on ollut merkittävä vaikutus Taivalkosken syrjäseutujen uskonnolliseen ajatteluun ja toimintaan, kertoo Taivalkosken kirkkoherra Tuomo Törmänen, joka saarnaa radiomessussa.

Vahva lauluperinne

Menneillä vuosikymmenillä lestadiolaisten seurat koko kylän yhteisiä tilaisuuksia, jotka kokosivat kylän väen laajasti yhteen.

- Vanhoillislestadiolaisuus on luonteva osa Taivalkosken seurakuntaelämää ja hengellistä moninaisuutta. Seurakunta ja paikalliset rauhanyhdistykset tekevät monenlaista yhteistyötä, kirkkoherra Törmänen kuvaa.

Siionin laulut ovat luonteva osa Taivalkosken seurakunnan musiikkielämää. Seurakunnan tilaisuuksissa ja kirkollisissa toimituksissa lauletaan säännöllisesti tuttuja Siionin lauluja.

- Siionin laulut ja niiden tuttu poljento ovat monille taivalkoskelaisille herätysliiketaustasta riippumatta tuttuja ja rakkaita. Taivalkoskelaisten musikaalisuuden taustalla onkin osaltaan vanhoillislestadiolaisuuden vahva lauluperinne, Törmänen kertoo.

Taivalkoskelainen lääkintöneuvos Niilo Keränen kuvailee Siionin lauluja puhutteleviksi ja uskonelämää rakentaviksi. Keräsen mukaan Siionin laulujen sanat ja sävelet ovat useinkin tunnelmaltaan vähän keveämpiä ja helpommin laulettavia kuin monet virret, joissa vakaa jykevyys on monesti vallitsevana.

- On arvokasta, että kirkon piirissä ja jumalanpalveluksissa vaalitaan laulujen perinnettä. Monet, varsinkin vanhemmat Siionin laulut, ovat tuttuja muullekin kirkkokansalle ja muidenkin herätysliikkeiden kuin lestadiolaisuuden parissa”, Keränen toteaa.

Siionin laulujen juuret ovat 1700- ja 1800-lukujen laulukokoelmissa. Ensimmäinen varsinainen Siionin laulut -laulukirja julkaistiin vuonna 1916. Nykyinen laulukirja on vuodelta 2016.

Suuri joukko seurakuntalaisia

Messussa saarnaa kirkkoherra Törmänen ja liturgina toimii seurakuntapastori Raili Suviranta. Urkurina toimii kanttori Anni Pesälä ja esilaulajana taivalkoskelainen bassobaritoni Lauri Turpeinen. Messussa laulavat Kirkkokuoro ja Taivalkosken rauhanyhdistyksen raamattuluokkalaiset. Tekstinlukijoina, esirukoilijoina, ehtoollisavustajina ja kolehdinkantajina palvelee joukko vapaaehtoisia seurakuntalaisia.

Radiojumalanpalvelukseen on valittu tarkoituksella taivalkoskelaisille kaikkein tutuimpia Siionin lauluja. Odotettavissa on voimallista ja puhuttelevaa seurakunnan veisuuta. Radiojumalanpalveluksessa lauletaan esimerkiksi Siionin laulut 262 ”Nyt kodista laulun mä laulan”, 261 ”Täällä usein korpimaata kulkeissain” ja 32 ”Katselen Golgatalle päin”.

Siionin laulut -messu sunnuntaina 23.10.2022 Yle Radio1:llä ja Areenassa