Hyppää pääsisältöön

Päivi Istala – elämyksiä vuosikymmenten varrelta 3

Päivi Istalan yli 40-vuotisen uran varrelta on kerääntynyt monia elämyksiä ja muistoja ihmisistä sekä tapahtumista. Pitkän linjan journalisti poimi ohjelmamuisteloissaan vuonna 2010 jännittäviä tapahtumia ja haastateltavia vuosikymmenten sykkeestä. Tässä koosteessa Istala tapaa merkkihahmoja kulttuurin eri aloilta.

Päivi Istala aloitti toimittajana vuonna 1967. Elämyksiä-sarjan ensimmäisessä osassa (4.1.2010) kuullaan mm. Kristiina Hautalan, Kaj Chydeniuksen ja Jaakko Salon haastattelut nuoren toimittajan oppivuodelta 1968.

Radion suosittuun Tänään iltapäivällä -lähetykseen kutsuttiin lauantaisin viikon taitelijavieras. Rauni Liukko kohautti Ruuhkaratikka-teoksellaan vuoden 1973 Helsingin Juhlaviikoilla, Lauri Kokkonen samana vuonna Ruskie neitsyt –näytelmällään. Näyttelijä Eeva-Kaarina Volanen nimitettiin akateemikoksi vuonna 1982. Istala palasi näihin kohtaamisiin muistelmasarjassaan 24.5.2010.

Millaista puhetta kuulimme radiosta ennen ja millaista nyt? STT:n entisen uutistenlukijan Hugo Ahlbergin ääni oli vuosina 1956–1963 yhtä kuin Suomen Tietotoimisto. Fil.tri Aino Räty-Hämäläinen teki väitöskirjan Ilmari Turjasta. Turja itte oli hiukkasta vaille 80-vuotiaana oikea pohjalainen toteemi, teräväsanainen loistava sanankäyttäjä.

Tuttuja ääniä –sarjassa äänessä on kaksi huomattavaa teatterinaista, työtoverit Elina Salo ja Vivica Bandler, jotka kertovat taiteilijantaipaleestaan. Molemmat ovat legendaarisia hahmoja suomalaisessa teatterielämässä.

Kenet haluaisit tavata? kysyi Tänään iltapäivällä -lähetys kuuntelijoilta kesällä 1982. Tuon kesäsarjan ylivoimaisesti suosituin tavattava oli vastavalittu Tasavallan presidentti Mauno Koivisto puolisoineen. Mutta kuuntelijat pääsivät tapaamaan myös mm. teatterikriitikko Jukka Kajavaa ja laulajatar Taru Valjakkaa.

Tampereen Teatterikesän ehkä kaikkein valovoimaisimpia vierailijoita ovat olleet sittemmin Nobel-palkittu näytelmäkirjailija Dario Fo ja hänen näyttelijävaimonsa Franca Rame. Ohjelmassa palataan pariskunnan pitämille kursseille kesällä 1984 ja käydään läpi Teatterikesän tapahtumia vuosikymmenten varrelta.

Pekka Lounela oli radioteatterin päällikkönä moniaita vuosia, Kauko Laurikainen saman osaston ohjaajana. Toinen kertoo vakooja Kerttu Nuortevan tarinaa koskevasta kirjastaan, toinen on lähdössä eläkkeelle ja halusi lähtöhaastattelun tekopaikaksi Korkeasaaren eläintarhan, koska eläimet peilaavat ohjaajan työtä parhaiten.

"Älä loukkaannu, ole iloinen!" – siinä ehkä hiukan ironinenkin ohje, jonka kirjailija Merete Mazzarella antaa eläkkeelle siirtymässä oleville suurille ikäluokille. Viisas ja hauskasti itseironinen suomenruotsalainen Mazzarella oli Istalan vieraana useammankin kerran.

Istalan vieraana on ollut muutamia elokuvataivaan karismaattisia tähtiä. Ohjelmassa kuullaan näyttelijä Jane Fondan haastattelu vuodelta 2006 ja Unicef-lähettiläs Audrey Hepburnin tapaaminen vuonna 1988. Kolmas haastateltava on puolalainen elokuvaohjaaja Andrzej Wajda vuonna 1983 – pari vuotta sotatilan julistamisen jälkeen.

Lue lisää:

Päivi Istala – elämyksiä vuosikymmenten varrelta

Yli nelikymmenvuotisen uran varrelta Päivi Istalalle on kerääntynyt monia elämyksiä ja muistoja ihmisistä sekä tapahtumista. Vuosikymmenten sykkeestä Istala poimii jännittäviä tapahtumia ja haastateltavia, joiden kanssa kuljetaan läpi eri aikojen.

Lue lisää:

Montaasi Päivi Istalasta ja hänen haastattelemistaan naisista.

Päivi Istala – elämyksiä vuosikymmenten varrelta 2

Päivi Istala on uransa aikana käsitellyt naisten asemaa ja heidän epäoikeudenmukaista kohteluaan. Hän on ohjelmissaan tehnyt myös kunniaa merkittäville suomalaisille kulttuurinaisille.