Sirpa Jegorow
Yle
Dragsfjärdin edustalle Lounais-Suomeen upotettiin vaarallisia teollisuusmyrkkyjä sisältäviä tynnyreitä kesällä 1982. Myrkkyjen kuljettajana toiminut laivuri tuomittiin kuten myös niiden hävittämisen organisoineen yrityksen johtoa. Myös myrkkyjen tuottajien osuutta tapahtumiin puitiin oikeudessa.
Turkulainen laivuri Jukka Ojaranta lähti kesäkuisena yönä vuonna 1982 Kasnäsin laiturista Hiittisistä Normandie-troolarillaan kohti avomerta. Mukanaan Ojarannalla oli PCB:tä ja muita vaarallisia teollisuusmyrkkyjä, jotka olivat peräisin Nokialta ja helsinkiläiseltä Keskuslaboratoriolta. Myrkyt piti viedä tuhottavaksi Itä-Saksaan. Myrkkyjen viennistä Ojaranta oli saanut toimeksiannon Euro Industri -nimiseltä yritykseltä.
Myrkkylastissa kohti avomerta ohi viranomaisten
Täysin vaivihkaa Normandie-troolari ei kohtalokkaana kesäyönä päässyt Kasnäsistä. Jo keväällä myrkkylastissa laiturissa seissyt alus oli herättänyt tulliviranomaisten mielenkiinnon. Myrkkyjä kun tuotiin troolarille öisenä kuljetuksena Nokian kondensaattoritehtaan ja Keskuslaboratorion jätevarastoista. Tulli päättikin tarkastaa troolarin, mutta tästä hurjistunut laivuri torppasi tullin aikeet turvautuen kättä pidempään.
Poliisikin kiinnostui Ojarannan puuhista, mutta päätteli tämän vain palanneen vanhoihin harrastuksiinsa pirtun salakuljetukseen ja jätti siksi laivurin rauhaan.
Kun Normandie lopulta lähti Kasnäsin laiturista, melko pian lähdön jälkeen myrkkytynnyrit heitettiin mereen. Muutama tynnyri pulpahtikin pintaan ja ne löytyivät 1. heinäkuuta ajalehtimasta pieneltä ulkoluodolta. Saaristolaisten havaintojen perusteella viranomaiset pääsivät nopeasti tekijöiden jäljille. Laivurista annettiin etsintäkuulutus.
Oikeudenkäynnissä laivuri sanoi saaneensa ohjeet, joiden mukaan tynnyrit piti heittää yli laidan tosin vasta kansainvälisillä vesillä. Väitteet kiistettiin. Saksalaislähteiden mukaan minkäänlaisia yhteydenottoja esimerkiksi suomalaistoimijoiden taholta koskien myrkkyjen hävittämistä ei ollut.
Syytteet myrkkyskandaalista saivat myös Euro Industri ja Nokia sekä Keskuslaboratorio. Yritykset kiistivät toimineensa lainvastaisesti. Nokian tiedotuspäällikkö Thomas Zilliacus sanoi Nokian toimineen laillisesti ja väitti yrityksen joutuneen petoksen uhriksi. Samankaltainen näkemys oli myös Keskuslaboratorion toimitusjohtajalla Jan-Erik Levlinillä. Sisäministeri Matti Ahteen mukaan yritykset olivat rikkoneet lakia, ainakin jätehuoltolain osalta.
Merenpohjassa makaavat tynnyrit huolestuttivat saariston asukkaita ja kalastajia. Vaarallisten myrkkyjen tahallista upottamista mereen pidettiin erittäin vakavana. Olihan mahdollista, että tynnyrit alkaisivat vuotaa ja myrkyt päätyisivät lopulta ihmisiin.
Myrkkyjen etsiminen oli vaikeaa ja kallista
Myrkkytynnyreitä etsittiin vuosia. Tynnyreiden sijaintipaikka ei ollut etsijöille täysin selvä, ja epäiltiinkin, että laivuri olisi tahallisesti neuvonut väärin niiden sijaintipaikan.
Oli myös mahdollista, että merivirrat olivat kuljettaneet tynnyreitä silloisen etsintäalueen ulkopuolelle.
Rahallisesti etsinnät tulivat kalliiksi, sillä jo pelkästään ensimmäisen vuoden aikana etsinnät olivat maksaneet yli miljoona markkaa.
Tynnyreitä alkoi pulpahdella pintaan 1990-luvun alussa, jolloin etsinnät aloitettiin uudelleen. Merivoimien onnistui paikantamaan merenpohjasta useita tynnyreitä, joiden lähempi tarkasteli paljasti niiden olevan huonossa kunnossa. Myrkkyjen ylösnostamista vaikeuttivat ennen kaikkea merenpohjan olosuhteet. Näkyvyys oli usein heikkoa samean veden ja hienojakoisen sekä pehmeän maa-aineksen vuoksi.
Viranomaistiedotusta moitittiin heikoksi
Tiedonkulku tynnyreistä eri viranomaisten välillä ontui. Kun 1990-luvun alussa tynnyreitä löydettiin merenpohjasta, tieto niistä katosi viranomaisten välillä yli vuodeksi.
Viranomaiset sittemmin vakuuttivat, että yhteistyö ja tiedonkulku on toiminut, mutta esimerkiksi ympäristöministeri ja Suomen ympäristökeskuksen pääjohtaja saivat vasta huomattavan viiveen jälkeen tietää, miten vakavasta asiasta myrkkytynnyreissä oli kyse.
