Hyppää pääsisältöön

Miksi Movemberistä ei puhuta yhtä paljon kuin ennen? – "Syöpätutkimus ei ole tällä hetkellä se muodikkain juttu"

Vaikka Movember ei ole saanut samanlaista huomiota kuin aiempina vuosina, varainhankinnassa vauhti on sama kuin viime vuonna.

Movemberissa on mukana 21 maata. // Kuva: movember

Movemberin kulta-aikaa oli vuosi 2013. Silloin viiksien kasvattaminen marraskuussa oli muoti-ilmiö. Toisaalta muoti-ilmiö on Movemberin kohdalla hieman harhaanjohtaja sana: kysehän on kuitenkin syövästä ja syöpätutkimuksen eteen tehtävästä työstä.

Movember

Movember on hyväntekeväisyyskampanja, johon osallistuvat miehet kasvattavat itselleen viikset marraskuun ajaksi. Kampanjan tuotot ohjataan miesten terveysongelmien, kuten eturauhas- ja kivessyövän tutkimuksiin.

Suomen Movember-kampanjan vetäjä Jarno Salmivuori kertoo YleX:lle, että tänä vuonna Movemberiin osallistuu aktiivisesti noin 5 000 miestä.

- Määrä on pienempi kuin ennen, mutta varainhankinnassa tahti on suunnilleen samanlainen kuin viime vuonna, Salmivuori sanoo.

Yksi syy Movemberin tämän vuoden aiempaa pienempään huomioon voi Salmivuoren mukaan olla se, että suomalaiset ovat jo lahjoittaneet tänä vuonna huomattavasti rahaa hyväntekeväisyyteen, muun muassa pakolaiskriisin taltuttamiseksi. Perinteisesti hyväntekeväisyysvirrat menevät yleensä akuutteihin kohteisiin. Näin asian pitääkin Salmivuoren mukaan olla.

- Syöpätutkimus ei ole tällä hetkellä se muodikkain juttu, eikä siinä mitään. Se, että ihmiset lahjoittavat rahaa järjestöille, jotka tekevät pakolaistyötä, on pelkästään positiivinen asia.

Yksi tämän vuoden Movember-kampanjan kasvoista on tamperelainen jääkiekon SM-liigatuomari Erkki Mikkonen. Mikkonen suunnitteli muutama vuosi sitten tuomareiden marraskuussa käyttämät viiksipaidat. Viime vuonna Mikkonen sairastui eturauhassyöpään. Movemberin ajan tuomarit pitävät peleissä yllään viiksipaitaa, jonka keskellä on Mikkosen pelinumero.

- Tällaiset heittäytymiset ovat sykähdyttäviä, Salmivuori sanoo.

"Tällaiset heittäytymiset ovat sykähdyttäviä."― Jarno Salmivuori, Suomen Movember-kampanjan vetäjä

Movemberin parhaimpana vuotena, vuonna 2013, suomalaiset lahjoittivat kampanjaan ennätykselliset 405 000 euroa. Vaikka ennätys tuli, kampanjan järjestäjät olivat tuolloin hieman pettyneitä. Tavoite oltiin asetettu puoleen miljoonaan euroon.

- Sen jälkeen emme ole asettaneet tavoitteita. Jos keräämme tänä vuonna 100 000 euroa, niin se on kuitenkin 100 000 euroa enemmän rahaa syöpätutkimukseen kuin marraskuun 1. päivänä.

Lue myös:

Movemberin perustajajäsen: Lahjoitusrahat käytetään todella tehokkaasti