Helene Schjerfbeck (1862–1946) on yksi Suomen kaikkien aikojen tunnetuimmista ja rakastetuimmista taiteilijoista. Sisäministeriö on suositellut lipun nostamista salkoon Suomen kuvataiteen päivänä 10. heinäkuuta, joka on Schjerfbeckin syntymäpäivä.
Helene Schjerfbeckiä pidettiin jo hänen elinaikanaan eturivin taiteilijana. Myöhäiskautensa tuotannon ansiosta hän on yksi länsimaisen taiteen merkittävimmistä modernisteista.
Schjerfbeck tunnetaan parhaiten pelkistetyistä omakuvista, joista useimmat ja tunnetuimmat hän maalasi vuosina 1939–45, kun hän oli jo yli 70-vuotias.
Iloton lapsuus
Helene Sofia Schjerfbeck syntyi 10.7.1862 Helsingissä. Suomen suuriruhtinaskunta oli tuolloin osa Venäjän keisarikuntaa.
Hän varttui vaatimattomissa oloissa suomenruotsalaisessa perheessä. Schjerfbeck itse on kuvaillut lapsuuttaan ilottomaksi ja vakavamieliseksi.
Perheeseen kuuluivat äiti Olga Johanna Printz (1839-1923) ja isä Svante Schjerfbeck (1833-76), joka työskenteli virkamiehenä rautateillä.
Helenellä oli myös kaksi vuotta vanhempi veli Magnus.
Schjerfbeck oli vain 11-vuotias, kun hänet hyväksyttiin Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun
Nelivuotiaana Helene kaatui rappusissa ja sai vaikean lonkkavamman. Perheellä ei ollut varaa lääkäriin, eikä vammaa sen kummemmin hoidettu. Sen seurauksena Schjerfbeck kärsi kivuista ja käveli ontuen koko loppuelämänsä.
Vamman vuoksi Schjerfbeck ei käynyt tavallista koulua vaan sai kotiopetusta, mikä luultavasti vahvisti hänen kokemaansa ulkopuolisuuden tunnetta.
Schjerfbeckin lahjat huomattiin varhain
Schjerfbeck osoitti taiteellista lahjakkuutta hyvin aikaisin. Hän oli vain 11-vuotias, kun hänet hyväksyttiin Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun. Häntä opetti mm.taiteilija Adolf von Becker.
18-vuotiaana Schjerfbeckin historiamaalaukset herättivät niin suurta ihailua, että hän sai stipendin Ranskassa opiskelua varten. Schjerfbeck aloitti vuonna 1880 opiskelun Academie Colarossissa Pariisissa ja jatkostipendien turvin hän teki opintomatkoja eri puolille Eurooppaa.
Schjerfbeck palasi Suomeen vuonna 1882.
Schjerfbeckin työt edustivat aluksi 1800-luvun naturalismia ja historiamaalausta, mutta myöhemmin hän kehitti ilmaisuaan yhä pelkistetympään ja modernistisempaan suuntaan.
Liian radikaali omalle ajalleen
Suurissa ja kunnianhimoisissa töissään Schjerfbeck maalasi aiheita, joita pidettiin miehiseen kokemusmaailmaan kuuluvina ja naisille sopimattomina.
Kokeellinen ja moderni naturalismi, ns. radikaali naturalismi, jonka Schjerfbeck oli omaksunut Pariisissa, ei saanut kovin lämmintä vastaanottoa Suomessa. Lahjakkuudestaan huolimatta hän tunsi itsensä ulkopuoliseksi suomalaisessa taidemaailmassa.
Maailmansotien välillä Schjerfbeckin töitä pidettiin hauraina ja naisellisina. Sen ajan taidekäsityksen mukaan kaikki heikko ja hauras edusti naiseutta, vahva ja elinvoimainen taas miehisyyttä. Schjerfbeckin töitä kuvailtiin ilmaisuvoimaisiksi, vahvoiksi ja moderneiksi.
Suurissa ja kunnianhimoisissa töissään Schjerfbeck maalasi aiheita, joita pidettiin miehiseen kokemusmaailmaan kuuluvina ja naisille sopimattomina.
Schjerfbeckin tunnetuimpiin maalauksin kuuluvat myös Toipilas ja Vihreä asetelma.
Opintomatkojensa jälkeen Schjerfbeck asui Helsingissä ja toimi jonkun aikaa opettajana Taideyhdistyksen piirustuskoulussa.
Hän ei kuitenkaan viihtynyt pääkaupungin taiteilijapiireissä eikä saanut arvostusta 1800–1900-luvun taitteen kansallisromanttisella kaudella, jonka suuri nimi oli Akseli Gallen-Kallela. Hänen töitään oli kuitenkin mukana yhteisnäyttelyissä mm. Helsingissä ja Turussa.
Kihlaus Ranskassa
Schjerfbeck teki toisen matkan Ranskaan 1884–85. Kevättalvella 1884 Schjerfbeck kihlautui miehen kanssa, jonka uskottiin pitkään olleen brittiläinen taidemaalari.
Myöhemmin on ilmennyt, että kyseessä olikin luultavasti ruotsalainen taiteilija Otto Hagborg, joka oleskeli samaan aikaan Ranskassa.
Otto Hagborg purki kihlauksen vuonna 1885 ja särki Schjerfbeckin sydämen. Kihlauksen purkamisen syynä oli ehkä se, että Hagborgin suku luuli Schjerfbeckin lonkkavamman olevan tuberkuloosin oire.
Toipilas esittää lasta, joka – samoin kuin sydänsuruja potenut Schjerfbeck – oli toipumassa ja valmis jatkamaan elämää.
Eräs tulkinta arvelee maalauksen olevan omakuva, joka symboloi uudenlaista taiteellista ilmaisutapaa. Toisen tulkinnan mukaan Schjerfbeck suri lapsettomuuttaan, mutta luopui adoptiohaaveistaan ympäristön kielteisen suhtautumisen takia.
Galleristimesenaatti edisti Schjerfbeckin suosiota
1880-luvun tuottoisan kauden jälkeen Schjerfbeck maalasi vähemmän osittain siitä syystä, että hän oli opettajana Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Hänen terveydentilansa heikkeni, ja sairasteltuaan jonkin aikaa hän vuonna 1902 lopetti opettamisen.
Lääkärinsä kehotuksesta Schjerfbeck muutti äitinsä kanssa Hyvinkäälle. Hyvinkään kuivaa ilmanalaa pidettiin terveellisempänä Schjerfbeckille, joka kärsi sydän- ja hengitystievaivoista.
Schjerfbeck ja hänen äitinsä asuivat Hyvinkäällä yhden huoneen ja keittiön asunnossa 20 vuotta.
Suhde äitiin oli ristiriitainen. Äiti ei hyväksynyt tyttärensä taiteellista kunnianhimoa, mutta silti heidän välillään oli vahva side ja äiti oli usein Helenen maalauksissa mallina.
Taidekauppias ja galleristi Gösta Stenman otti yhteyttä Schjerfbeckiin ja halusi tehdä hänen elämäntyötään tunnetuksi. Stenman osti kaikki Schjerfbeckin työt ja myi ne kaupassaan.
Syyskuussa 1917 Stenman järjesti galleriassaan Schjerfbeckin ensimmäisen yksityisnäyttelyn. Siitä tuli eräänlainen comeback Schjerfbeckille.
Muutamia vuosia myöhemmin hän sai valtion apurahan ja Suomen Valkoisen Ruusun kunniamerkin.
Hyvinkään vuosinaan Schjerfbeck kehitti modernistista tyyliään. Hänen innoittajiaan olivat Manet, van Gogh, Cézanne, sekä impressionistit, symbolistit ja aikalaistaiteilijat, joita hän opiskeli taidekirjoista ja -lehdistä.
Gösta Stenman tutustutti hänet myös mm Juan Grisin, Marie Laurencinen ja Tyko Sallisen alkuperäistöihin.
Myöhäinen läpimurto
Schjerfbeckin äiti Olga kuoli vuonna 1923. Kaksi vuotta myöhemmin Helene muutti Tammisaareen voidakseen maalata rauhassa.
Schjerfbeckin suosio kasvoi, ja hänen työnsä keräsivät huomiota Tukholman näyttelyissä 1930–1940-luvuilla. 1930-luvun alussa Stenman avasi gallerian Tukholmassa. Vuoden 1937 näyttelyä pidetään Schjerfbeckin lopullisena läpimurtona.
Tulkinnat Schjerfbeckin taiteesta ja taiteilijuudesta perustuvat suurimmaksi osiksi vanhoihin elämäkertoihin, olettamuksiin ja erityisesti Schjerfbeckin pitkäaikaisen ystävän Einar Reuterin kirjoittamaan elämäkertaan.
Elämäkerran mukaan Schjerfbeck oli hauras ja kärsivä ihminen. Samoja piirteitä on haluttu löytää myös hänen taiteestaan.
Schjerfbeckin töissä näkyy kuitenkin myös vahvoja ja intensiivisiä sävyjä, jotka kytkeytyvät monin tavoin hänen aikaansa ja ajan taidesuuntauksiin.
Schjerfbeck kuoli Saltsjöbadenin kylpylähotellissa 23. tammikuuta 1946. Hänet on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.
Suurin kokoelma Schjerfbeckiä on nähtävillä Ateneumin taidemuseossa Helsingissä. Myös Villa Gyllenbergissä ja Didrichsenin taidemuseossa on useita Schjerfbeckin töitä.
Lähteet:
Oma Tie kirj. Riitta Konttinen
Helsingin Sanomien artikkeli Helene Schjerfbeckistä
Kansallisbiografia: Helene Schjerfbeck
Wikipedia: Helene Schjerfbeck
Artikkeli on käännetty ja muokattu Charlotte Lindroosin kirjoittaman Vetamixissä julkaistun artikkelin pohjalta.
Muokkaukset:
10.7.2018: Tekstiä korjattu ajanmukaiseksi liputuspäivätiedon osalta.
11.7.2018: Korjattu Suomen asema Venäjän keisarikunnassa.
27.6.2019: Artikkeliin lisätty video.
