Sakari Topelius perheineen vietti kesiä Karjalohjalla. Siellä hän myös viimeisteli Maamme kirjansa ja allekirjoitti kirjan esipuheen. Karjalohja oli Topeliukselle Uudenmaan helmi. Tänä päivänä karjalohjalaiset kiistävät Topeliuksen väitteen, jonka mukaan Karjalohjalla ei ole koskaan hallaa eikä hätää.
Helsinki ei saa kummoista huomiota Sakari Topeliukselta. Pikemminkin tuntuu kuin Topelius vinoilisi Maamme kirjassa, kun hän kirjoittaa millainen Helsinki oli vuonna 1819:
”Töölön merenlahti ulottui siihen, missä nyt on Aleksanterinkatu korkeine kivitaloineen; senaatinrakennuksen vieressä oli suota. Kruununhaka oli karjan laitumena, ja kolkot, autiot vuoret, mihin nyt on raivattu kaupungin eteläiset ja pohjoiset kadut, näyttivät ihmiskäsille voimattomilta.”
Topelius jatkaa: ”Vielä 1830-luvulla oli kaunis Kaivopuisto jylhää erämaata, ja sillä paikalla, missä nyt on rautatieaseman kauniit rakennukset oli vielä 20 vuotta tätä myöhemmin terveydelle vaarallinen lammikko.”
Lähden kokoamaan Maamme kirjaa 2017 matkustamalla Helsingistä maanteitse 85 kilometriä länteen. Sieltä löytyy paikka, jota Topelius ylistää, Karjalohja.
Topelius kirjoittaa Karjalohjasta: ”Kasvi- ja eläinkunta näyttää täällä rehottavan kauniimpana ja voimakkaampana kuin muualla maassamme.”
Nimenomaan Karjalohjalla on Topeliuksen mukaan kaunista – ei edes Lohjalla eikä Sammatissa, joka sijaitsee 10 kilometrin etäisyydellä. Sammatti on karumpaa, varsinkin Valkjärvi ja Paikkarin torppa, jossa syntyi Kalevalan kokoaja Elias Lönnrot.
Mutta nyt on vuosi 2017, ja Karjalohjaa ja Sammattia vertaillaan yhä. Ainakin vertailuun suostuu yrittäjä Harri Teperi.
– Mikä se oli se paikka? Joo, siitä ajetaan aika äkkiä ohi, hän vitsailee Sammatista.
Teperin mukaan Karjalohja ja Sammatti ovat kuin Suomi ja Ruotsi. Jatkuvaa keskinäistä kinailua esiintyy, mutta lämminhenkistä.
”Ei koirakaan kotiväkeä hauku”, kertoo sananlasku Maamme kirjassa.
Kuinka uppoaa ykköspöydän miehille Topelius
Maamme kirja (Boken om vårt land, 1875) on kautta aikojen luetuimpia kirjoja Suomessa. Se kuului koulujen peruslukemistoon puoli vuosisataa. Maamme kirjassa Topelius kuvaa Suomen maakuntia, luontoa, kansaa ja historiaa.
Topelius luennoi maantieteestä Helsingin yliopistossa 1850-luvun loppupuolella. Häneltä oli ilmestynyt jo vuosina 1845–1852 kirja Finland framställdt i teckningar, joka käsittelee Suomea sekä sen kansaa ja historiaa.
– Maamme kirja oli lapsille tarkoitettu versio siitä, kertoo Allan Tiitta.
Tiitta on tietokirjailija ja Helsingin yliopiston kulttuurimaantieteen dosentti, joka aikoinaan väitteli Topeliuksesta. Tiittan mukaan Maamme kirja oli oman aikansa isänmaallisuutta. Aikana, jolloin globalisaatiota ei tunnettu.
– Lapsille opetettiin, että kun kotioven avaa ulos, siitä aukeaa uusi koti: isänmaa.
Nyt olen juttukeikalla isänmaani Karjalohjalla. Olen lapsena kodissa. Yritän selvittää, onko Topeliuksen kuvaama Suomi yhä olemassa.
Tiedän, että Topelius vietti kesät 1874 ja 1875 Kukkaisniemen huvilassa Lohjanjärven rannalla. En löydä huvilaa, luulen erästä kaunista puista kirjastorakennusta Topeliuksen taloksi, mutta sen sijaan tapaan kaksi yrittäjää. Harri Teperi ja hänen veljensä Janne Teperi lupaavat karjalohjalaisessa anniskelupaikassa tarjota asiakkaille lämmintä olutta ja kylmää palvelua.
Teperit pitävät huoltoaseman yhteydessä Unkan baaria, joka on karjalohjalaismiesten tapaamispaikka. Baarissa on ykköspöytä ja kakkospöytä.
– Ykköspöydässä on aiemmin kaikki asiat päätetty. Nyt se tosin on hiukan hiljentynyt. Enää ei ole niin suurta parlamenttia, sanoo Janne Teperi.
Tehdessäni Maamme kirjaa 2017, huomaan, että muinainen Tankki täyteen -sarja ei Suomessa ole muinaisuutta. Huoltoasemat ovat edelleen tapaamispaikkoja kuntalaisille, varsinkin miehille, fyysisen työn tekijöille sekä eläkeläisille.
Juttusarjani aikana käy ilmi myös, että Topeliuksen tiedetään itse käyneen niissä paikoissa, joista hän Maamme kirjassa kirjoitti. Naantalin vanhassakaupungissa käsitöiden valmistaja ja myyjä Seppo Pätäri muistaa kuulleensa, että Mannerheiminkadun ja Raatihuoneenkadun kulmassa Topelius on viettänyt kesällä aikaansa tätinsä luona. Mennessäni Etelä-Pohjanmaalle, käy ilmi, että Isossakyrössä Topelius pääsi ripille. Ja niin edelleen.
Syrjäsen veljekset kuuluvat Karjalohjan Unkan baarin ykköspöytään.
Syrjäset ovat alkuperäisiä karjalohjalaisia. Timpuri Tarmo Syrjänen on asunut koko ikänsä Karjalohjalla. Veli Raimo Syrjänen on putkimies, joka hänkin on asunut paikkakunnalla 61 vuotta.
Heille aion siteerata Topeliuksen vanhoja tekstejä. Kerron aluksi, kuinka Karjalohjan pitäjä on Topeliuksen mukaan täynnä vuoria, järviä, mäkiä, hiekkaisia harjuja.
Topeliuksen mukaan Karjalohjalla menestyvät harvinaiset kasvit.
Syrjäsen veljekset katsovat empien toisiaan.
Olemme Puujärven ja Karjalohjan selän välissä, istumme Syrjäsen veljesten kanssa huoltoasemalla ravintolaloukossa. Jatkan lainauksella Maamme kirjasta: ”Muuten niin ankara ja kova Suomen luonto on heitellyt runsaalla kädellään lahjojaan näihin onnellisiin laaksoihin. Täällä ei ole koskaan hallaa, katovuotta, hätää…”
Tarmo Syrjänen sanoo, että ehkä ihmisen pitää olla ulkopaikkakuntalainen nähdäkseen Karjalohjan. Hän itse saattaa olla turta, kun näkee Karjalohjaa joka päivä. Lopulta kirvesmies Syrjänen heltyy ja sanoo:
– Puujärvi on hieno. Ja Salpausselän jatkeina nousevat harjut ovat kauniita.
Topeliuksen mukaan Karjalohjalla menestyvät harvinaiset kasvit. Kysyn, että ovatko 1800-luvun jutut ihan absurdistania. Putkimies Raimo Syrjänen vastaa yllättäen:
– Meillä on viinirypäleitä. Aiemmin viljeltiin kasvihuoneessa kesäkukkaa ja tomaattia, mutta sitten kokeiltiin viinirypäleitä. 300 vartta meillä on siellä. Se on semmonen pieni harrastus.
Raimo Syrjäsen mukaan on olemassa karjalohjan murre. ”Kertokaa se hänelle” vääntyy karjalohjalaisen suussa muotoon ”san sää se sil sit”.
– Turkulaiset ja salolaiset nauravat meidän murteelle. Me puolestaan nauramme niiden murteelle.
Kylästään mies tunnetaan
Tehdessäni Maamme kirja 2017 -juttuja, huomaan että kotiseutuhenki on Suomessa yhä vahva. Toki perspektiiviäni vääristää se, että tapaan enimmäkseen henkilöitä, joilla on syvät juuret paikkakunnalla. Mutta kuntaliitoksista huolimatta paikkakuntien asukkaat kokevat edelleen kuuluvansa vanhaan kuntaan, vieläpä pienelle kyläalueelle.
Karjalohja liitettiin Lohjaan Vuonna 2013. Syrjäsen veljekset kokevat olevansa nimenomaan karjalohjalaisia, vaikka periaatteessa ovatkin lohjalaisia. Raimo Syrjäsen mukaan ihmiset tuntevat toisensa etenkin asuinpaikkojen mukaan. Hän luettelee paikkakuntalaisia:
– On Nummijärven kylältä tai Särkijärveltä. Sitten on Mustlahden miehii ja Rahikkalan miehii…
Lounais-Suomessa Kuusistossa haastattelemani viljelijät Vesa Riihihuhta ja Timo Hollmén olivat samoilla linjoilla. He kokivat olevansa nimenomaan kuusistolaisia, vaikka heidän kuntansa on Kaarina.
Hollménin mukaan aiemmin täytyi tietää miltä kyliltä joku oli, jos hänet halusi tunnistaa. Nuoremmat sukupolvet tietävät suuremman alueen, mutta eivät kylää. Riihihuhta on huomannut, että byrokratia voi pakottaa miettimään omaa kylää: kun kiinteistön omistajana joutuu hakemaan rakennuslupaa autotallille, lomakkeeseen tarvitaan kylän numero.
Tampere-seuran toiminnanjohtaja Heidi Martikaisen mukaan kotiseutu-käsite on muuttunut viimeisten kymmenien vuosien aikana. Jos tamperelainen menee Turkuun, hän toki kertoo olevansa Tampereelta. Mutta Tampereen sisällä erittely voi mennä todella hienojakoiseksi:
– Tampereella se kotiseutu on Pispala, Härmälä, mutta nykyään on myös trendikästä olla kotoisin jostain taloyhtiöstä. Tai yksittäisestä talosta. Menee aina pienempiin ja yksiköihin, Martikainen kertoi.
– Muutos alkoi 90-luvun puolivälissä, jolloin tuli murrebuumi ja EU-peikot tukistelivat meitä. Silloin kotiseudun käsite muuttui ja vahvistui.
”Täällä puhalletaan yhteen hiileen”
Mutta palataan Karjalohjalle, Unkan baariin.
Karjalohjalla ”ei ole koskaan hallaa, katovuotta, hätää”, sanoo Topelius. Mutta Harri Teperi heittää, että kyllä Karjalohjalla hätääkin välillä on.
– Kesällä täällä kuitenkin on julmetun nättiä, hän lisää.
Teperin veljekset Harri ja Janne ovat tunteneet Karjalohjan pienestä pitäen. Heidän äitinsä on sieltä kotoisin.
– Tässä pienessä kylässä puhalletaan yhteen hiileen ja halutaan auttaa, sanoo Harri Teperi.
Karjalohjalla asuu näyttelijä Kai Lehtinen. Hänet tiedetään Unkan baarissa ja tunnistetaan kauaskantoisesta hohottavasta naurustaan. Harri Teperi selittää kuitenkin vakavana:
– Kaitsulta paloi tuossa talvella talli ja varastorakennus, missä oli heidän lämpökeskus ja sähköt. Kyllä siihen kyläläiset lähti apuun. Saivat pidettyä lämmön siellä talvella.
Halvimmallakin, köyhimmälläkin on osansa, vastuunsa ja etunsa tässä kaikkien yhteisessä yhteisössä.
Kukkakauppias Ella Nyman on välillä asunut Lohjalla, mutta muuttanut nyt takaisin rakkaalle Karjalohjalle.
– Täältä jokainen saa avun mihin vaan. Tämä on semmoinen yhteen hiileen puhaltava kylä, hän sanoo.
Karjalohjalla mieleeni tulevat Topeliuksen sanat Maamme kirjassa:
”Muistakaamme, että yhteiskunta on se suuri, hyvää tarkoittava järjestelmä, joka yhdistää meidät kaikki, suojelee meitä kaikkia sekä sitoo ja tekee vapaiksi meidät kaikki. Halvimmallakin, köyhimmälläkin on osansa, vastuunsa ja etunsa tässä kaikkien yhteisessä yhteisössä.”
Pian Karjalohja-reissun jälkeen näen paikallislehdessä uutisen, jonka mukaan Teperin veljekset ovat luopumassa Unkan baarista. Soitan Harri Teperille. Hän sanoo, että asia pitää paikkansa, baari myydään tai annetaan vuokralle.
Sanoit, että Karjalohjalla nähdään välillä hätääkin. Tarkoititko yritystoimintaa?
– Talvisin on hiljaista. Johtuu myös terveydestä ja siitä, että 26 vuotta riittää, Teperi sanoo.
