Unohtunut puutarha herää unestaan Orivedellä
Hörtsänän arboretumilla on kiehtova ja monivaiheinen historia
Vuosikymmenten hiljaiselo on tehnyt Oriveden salaisesta puutarhasta unelmakohteen historiasta kiinnostuneelle luonnonystävälle. Puutarhurin sitkeän työn ansiosta sen satavuotinen tarina on saanut uuden käänteen. Hörtsänän arboretum on heräämässä uuteen loistoon.
Täällä on hämyisiä katvepaikkoja, jotka houkuttelee hakeutumaan omiin ajatuksiin.
Vanhan puutarhan pysähtyneen tunnelman aistii jo Hörtsänän portilla: onpa täällä hiljaista. Ja vehreää.
Puutarha? Oikeastaan nimitys tuntuu harhaanjohtavalta; tämähän on metsää.
Ensin vierailijan toivottavat tervetulleeksi koivut, vaahterat ja pähkinäpensaat. Näin loppukesästä reheviksi revähtäneet kuusamat ulottuvat rinnan korkeudelle, saniaiset leviävät sankkana mattona jalkojen juuressa.
Korkeuteen kurottavat havupuut siivilöivät päivänvaloa säästeliäästi neulastensa läpi ja sulkevat kulkijan seesteiseen hämyyn.
Ei tämä kuitenkaan ole metsää tavallisimmasta päästä, paljon on puita, joita ei äkkiseltään tunnista. Pitää kyykistyä ja tarkistaa nimi kyltistä: mantšurianjalopähkinä, kanadantuija.
Olisiko tämä ennemmin metsäinen puisto? Täällä astellaan käytäviä pitkin, ja puistonpenkki kutsuu levähtämään. On aikaa ajatella.
Hörtsänän arboretum
- Tunnelmallinen metsäpuisto Onnistaipaleen kylässä, kolmisen kilometriä Oriveden keskustasta.
- Suosion huippuvuodet olivat 1920–30-luvuilla, mutta maineikas arboretum jäi perustaja Hugo Hörtsänän (1880–1954) kuoleman jälkeen ilman jatkajaa ja metsittyi 1950-luvulta lähtien.
- Puutarhuri Esa Kallio on kunnostanut arboretumia vuodesta 2015.
Latinankielinen nimi arboretum tarkoittaa puulajipuistoa. 1800-luvun mittaan erilaisten kasvien koeviljelystä ja arboretumeista alkoi tulla suosittu harrastus erityisesti kartanonherrojen keskuudessa.
Sellaisen tänne Oriveden Onnistaipaleen kylään, sukunsa tiluksille, halusi perustaa 1900-luvun alussa maanviljelijä Hugo Hörtsänä.
Vuoden 1928 Kotiliedessä ihasteltiin kukkaistutusten runsautta ja arboretumia kutsuttiin “talonpojan ihmetarhaksi”.
1920–30-luvuilla Hörtsänän puisto eli loiston vuosia ja keräsi myös valtakunnallista mainetta.
Vuoden 1928 Kotiliedessä ihasteltiin kukkaistutusten runsautta ja arboretumia kutsuttiin “talonpojan ihmetarhaksi”. Mitkä lajit säilyisivät, siitä saisi käsityksen sadan vuoden perästä, Hugo Hörtsänä pohdiskeli haastattelussa.
Mutta tuli käänne, joka muutti arboretumin tarinan.
Menikös siinä sitten 27 kesää, ja mä huomasin olevani täällä.
Viidakon keskeltä näkyi häivähdys punaisesta puutarhurinmökistä
– Tää on jo kertaalleen hitsattu tää lapio. Sama juttu ton talikon kanssa. Ton rautakangenkin sain luokille obeliskia puntatessa, hymähtää Esa Kallio.
Arboretumin puutarhurilla on järeät työkalut, ja työtä, sitä on riittänyt.
Kesäisenä arkipäivänä Kallio on yksi niistä harvoista hahmoista, joihin metsäpuistossa saattaa törmätä. Hän on toiminut palkattuna puutarhurina Hörtsänässä kesäkuukausina vuodesta 2015 lähtien.
Kallio kävi Hörtsänässä ensimmäisen kerran 1980-luvun lopulla kasviharrastajien kesäretkellä. Hän erotti metsittyneen pusikon välistä häivähdyksen punaisesta puutarhurinmökistä ja jäi miettimään, mitä viidakko oikein kätkikään sisäänsä.
Kallio asui kuitenkin pitkään Uudellamaalla, teki välillä aivan muita hommiakin.
– Menikös siinä sitten 27 kesää, ja mä huomasin olevani täällä.
– Muistan ensimmäisen työpäivän, kun mä tulin kolme kesää sitten ja tuolla ylempänä juhlakentällä kanahaukka ajoi kyyhkystä takaa. Se oli minusta tosi upeeta, koska kanahaukka on vanhan metsän lintu ja se on hyväksynyt tän saalistuspaikakseen
Vesurilla ja moottorisahalla pöheiköistä perennoja
Kun Kallio aloitti työnsä, arboretum näytti varsin erilaiselta kuin nyt.
– En liioittele kun sanon, että vaikka mä oon aika laiha, niin vähän niin kuin sivuttain sai kulkea.
Tiheässä pusikossa viidakkoveitsen heiluttelu ei olisi ollut liioittelua. Käytävillä kasvoi vaahteroita, joiden latvat heiluvat yli kymmenen metrin korkeudessa.
Ensimmäisenä kesänä Kallio raivasi umpeenkasvanutta puutarhaa vesurilla ja moottorisahalla. Kasket paloivat päiväkausia.
Toisena kesänä saatiin auki käytävät, mikä helpottaa suuresti kiertelyä arboretumissa. Pitkään liikkumaan oli päässyt vain kapeita polkuja pitkin.
Nyt kolmantena kesänä vuonna 2017 vuorossa on ollut perennaterassin kunnostus puiston etuosassa nousevaan kallioiseen pengermään.
Vielä kesän alussa rinne kasvoi tiheää ryteikköä, nokkosta ja vuohenputkea. Kallio kaivoi ylös kaksi paikalle juurtunutta pihasyreeniä.
– Niiden paakut painoivat varmaan 50 kiloa. Siinä oli aikamoinen kampeaminen.
Ja se luokille mennyt rautakanki, se taipui, kun Kallio hivutti uusille paikoille Hugo Hörtsänän puistoon tuomia suuria kivipatsaita, obeliskeja.
Alkuaikoina arboretumilla saattoi ahertaa kokoaikaisen puutarhurin johdolla suurikin joukko ihmisiä ruoka- ja asumuspalkalla.
Sittemmin ajat ja työväen olot ovat muuttuneet. Kallio paiskii töitä pääasiassa yksin. Kivien vipuamisessa oli apuna arboretumin nykyisen omistajan Juhani Hörtsänän sukulaistyttö.
Kyllähän lajimäärissä moni paikka ajanut Hörtsänän ohi... Mutta niillä ei taas ole sitä historiaa eikä sitä tietynlaista tunnelmaa.
Luonto ottaa vallan: käytävät kasvavat umpeen
Urakkaa on tekevälle riittänyt, sillä lupaavan alun jälkeen arboretum jäi äkisti vaille vakituista huolehtijaa.
Eri kasvilajien lukumäärää Hörtsänässä ennen sotia on vaikea arvioida tarkasti. Joidenkin lähteiden mukaan kasvi-, pensas- ja puulajeja oli jopa 1500, mutta määrä vaihteli luultavasti vuosittain. Joka tapauksessa lajikirjo vaikutti aikalaiset.
Arboretumin kukkatarhassa kasvoi esimerkiksi valtavasti erilaisia perennoja. Liljoja saattoi olla jopa 150 laatua; nyt niistä on jäljellä vain muutamia.
Vuosien ja vuosikymmenien kuluessa luonto otti vallan: käytävät kasvoivat umpeen, aggressiiviset lajit valtasivat elintilan heiveröisemmiltä.
1900-luvulla Suomessa puhuttiin pitkään arboretumien kolmen kärjestä: Elimäellä sijaitsevasta Mustilasta, Karjalohjan Tammistosta ja Hörtsänästä.
Mustila nousi jo varhain omaan luokkaansa toimintansa laajuudessa, ja se on sittemmin saanut epävirallisen kansallisarboretumin aseman.
Erilaisia puulajipuistoja on vähitellen innostuttu perustamaan ympäri maata, ja niitä arvioidaan olevan Suomessa ainakin sata. Tunnettujen puistojen lisäksi on paljon pieniä, yksityishenkilöiden omille mailleen perustamia arboretumeja.
– Kyllähän lajimäärissä moni paikka ajanut Hörtsänän ohi, Kallio mietiskelee, mutta niillä ei taas ole sitä historiaa eikä tietynlaista tunnelmaa.
– Täällä on sellasia hämyisiä katvepaikkoja, jotka houkuttelee hakeutumaan omiin ajatuksiin.
Hörtsänän arboretumin tärppejä
Metsäpuisto tarjoaa vaihtuvia elämyksiä ympäri vuoden.
- Huhtikuun alkupuolella alkaa kevätkukkien loisto. Lumien lähdettyä rinteille leviää idänsinililjojen matto. Hörtsänässä saa ihailla tavallisten valko-, ja sini- ja keltavuokkojen lisäksi lukuisten harvinaisten kevätvuokkojen kukintaa: valkoisia ja sinisiä balkaninvuokkoja, hämyvuokkoja, ja erilaisia kerrattuja valko- ja keltavuokkoja.
- Likusterisyreeni kukkii muita syreenejä myöhemmin heinäkuussa kermanvalkoisin, hunajantuoksuisin kukin.
- Mantsurianjalopähkinä ja sarvipähkinä, tuijia, pihtoja, lehmuksia, kuusia ja paljon muita kotimaisia ja ulkomaisia havu- ja lehtipuita.
- Kivirakennelmat ja vanhojen myllynkivien sekä luonnonkivien käyttö on ollut Hugo Hörtsänän aikoina näyttävää. Arboretumissa on yhä paljon sammalpeitteisiä kiviportaita ja reunapengermiä.
Kesäkuussa kultarinta laulaa. Syksyllä on kurkien kaihoisat äänet...
Kallio yltyy kehumaan työolosuhteitaan.
– Kesäkuussa kultarinta laulaa, se on yksi Suomen hienoimpia päivälaulajia. Sitten syksyllä on kurkien kaihoisat äänet, kun ne keräävät korkeutta tässä arboretumin kohdalla…
– Täällä asuu myös yksi mäyräperhe. Se on vallannut vanhan perunakellarin tuolla metsäarboretumin puolella. Se on aika hankala, mutta tänne se kuuluu.
Monet linnut ja nisäkkäät viihtyvät Hörtsänässä. Muut vierailijat ovat olleet viime vuosina ja vuosikymmeninä harvassa. Vähitellen puisto alkoi vaipua suurelta yleisöltä unholaan.
Vierailu arboretumiin saa syvyyttä, kun tietää vähän sen miltei satavuotisesta historiasta.
Hänen kokoelmissaan on jopa yksilöitä, jotka puuttuvat Helsingin kasvitieteellisestä puutarhastakin.
Pohjoisen karut olot innoittivat itseoppineen puutarhurin kokeiluja
Onnistaipale oli 1900-luvulle tultaessa Oriveden suurimpia kyliä, ja 1500-luvulla perustettu Hörtsänän tila oli ollut pitkään pitäjän merkittävimpiä maatiloja.
Vuonna 1906 perinteikkään ratsutilan isännyys siirtyi nuorelle Hugo Hörtsänälle.
Maanviljelijä Hugo Hörtsänä oli kotiseutunsa voimahahmo ja aikaansa seurannut kulttuurivaikuttaja. Hän oli monipuolisesti kiinnostunut talonpoikaiskulttuurista ja keräsi esineistöä, kansanrunouttakin.
Kun Orivedelle perustettiin kotiseutumuseo, Hörtsänä oli luonnollisesti yksi asiaa ajaneista aktiiveista ja toimi museoyhdistyksen puheenjohtajana. Sittemmin hänen keräämiään aineistoja onkin luovutettu kotiseutumuseon kokoelmiin sekä Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistoon.
Hörtsänän tilan isäntä toteutti itseään myös taiteellisesti muun muassa suunnittelemalla ja kutomalla kymmeniä ryijyjä, joita vieraat ihailivat kotitilan seinillä.
Kasveista ja luonnonsuojelusta Hugo Hörtsänä kiinnostui jo nuorella iällä ja oli mukana panemassa alulle Suomen luonnonsuojeluliittoa. Hän kävi maatalouskoulun, mutta oli puutarhurina itseoppinut.
Kasvitieteellinen innostus oli osa ajan henkeä, ja Hugo Hörtsänä aloitti nykyisen arboretumin mailla kasvien koeviljelyn. Arboretumin varsinaisena perustamisvuotena pidetään vuotta 1909.
1900-luvun alku oli erityisesti dendrologian eli puulajitieteen kulta-aikaa. Hugo Hörtsänäkin tunsi mielenkiintoa erilaisia puulajeja kohtaan, viljeli hedelmäpuita ja istutti koristepensaita sekä perennoja.
Leudon lehdon suojaisassa etelärinteessä kasvit menestyivät, ja maaperä oli erityisen otollinen viljelyyn: paikalla oli aiemmin ollut lehmihaka.
Kokeiluja siivitti halu saada selville, millaiset lajit pärjäisivät pohjoisen karuissa oloissa.
Suomalaiset kasviharrastajat tekivät tiivistä yhteistyötä ja vaihtoivat kasveja keskenään.
Hugo Hörtsänän kirjeenvaihtokumppaneita olivat muutamaa vuotta aiemmin perustetun Mustilan arboretumin johtaja A. F. Tigerstedt, samaten hieman aiemmin aloittaneen Tammiston arboretumin perustaja Gustaf Komppa sekä Ellilän kartanon omistaja, senaattori ja kasvitieteen professori A.O. Kairamo, Nokian pääjohtajan Kari Kairamon isänisä.
Moni Hörtsänän taimi on peräisin Mustilasta, mutta kasveja saapui postipaketeissa paljon kauempaakin, ympäri maailmaa. Hörtsänän arboretumissa on huomattavan paljon erilaisia havupuita, joiden taimet matkasivat Suomeen laivakuljetuksella Saksasta Hermann A. Hessen taimistosta. 1930-luvun alkupuolella istutettiin monia nyt komeassa mitassa olevia havupuita, kuten siperianpihtoja.
Ihmetarhan maine kiirii ympäri maan
"Hänen kokoelmissaan on jopa yksilöitä, jotka puuttuvat Helsingin kasvitieteellisestä puutarhastakin", tiesi Helsingin Sanomat kertoa vuonna 1946.
Hugo Hörtsänän koepuutarha oli alkanut saavuttaa 1920-luvun mittaan valtakunnallista mainetta. Vierailijoita saapui läheltä ja kaukaa, toisinaan ulkomailta asti, ja "ihmetarha" ja "loistopuutarha" esiintyi taajaan sanoma- ja aikakauslehtien sivuilla.
Erityistä ihastusta suosion huippuvuosina 1920–30-luvuilla herätti valtava määrä erilaisia perennoja.
Näyttävistä kukkaistutuksista haltioitui myös Oriveden kansaopiston johtaja Sylvi Laaksovirta, joka kuvaili vierailuaan arboretumiin Kotilieden Joulussa vuonna 1928:
"...katseet ovat melkein huikaistuneet kahden puolen tietä leviävästä väriloistosta... Kaarikäytävän keskivaiheilla on pysähdyttävä pitemmäksi aikaa: satakunta erilaista pioonia siinä toinen toistaan uhkeampina avaa koko väriasteikon käsittäviä kukkiaan."
Useissa lehtijutuissa äimisteltiin itseoppineen isännän seikkaperäistä tietämystä puistonsa lukemattomista lajeista.
Orivedellä kiersi sutkaus, jonka mukaan Hugo Hörtsänä oli kerran vastannut hänen muistiaan päivitelleelle: "Kai sääkin lapses nimet muistat". Lausahdus tiivistää sen, mitä arboretum merkitsi perustajalleen.
Ei oikein tiennyt mitä eniten olisi ihmetellyt, kasvilajien moninaisuuttako vai isännänkö tavatonta muistia, hän kun esitteli meille kaikki nuo noin 1500 kasvia latinalaisin ja suomalaisin nimin, mikäli niillä kaikilla suomalaista nimeä olikaan...
Ja kun kysyy, kuinka monta eri lajia kaikkiaan onkaan, saa vastaukseksi hämmästyksekseen kuulla kunnioitettavan luvun: tuhat. Ei täsmälleen, vaan noin. Ei isäntä itsekään niin tarkalleen tiedä, toisia lajeja kun kuolee uusien astuessa tilalle, Pohjolan kylmän talven surmatessa usein paljonkin lämpöisemmistä maista tuotuja kasveja.
Arboretum alkaa vaipua unholaan
Hugo Hörtsänä alkoi ikääntyä ja kaavaili pojastaan jatkajaa puutarhalle. Poika kävi puutarhakoulun, kaikki oli pedattu valmiiksi siirtymää varten.
Mutta siinä vaiheessa elettiin jo 1930-luvun loppua.
Tapahtumien kulkuun niin Orivedellä kuin muuallakin maailmassa puuttui sota.
Ainoa poika kaatui jatkosodan viime vaiheissa. Suru mursi isän. Kiinnostus arboretumiinkin hiipui.
Hugo Hörtsänä itse kuoli 1954.
Suku koki toisen takaiskun, kun tilan päärakennus tuhoutui tulipalossa talvella 1973. Liekkeihin hävisivät myös Hugo Hörtsänän arkistot.
Varmaksi ei voi tietenkään tietää, mitä arboretumin tulevaisuus olisi pitänyt sisällään, jos historian kulku olisi ollut toinen. Sodan jälkeen kiinnostus kasvitieteellisiin kokeiluihin ei ylipäätään ollut enää yhtä suurta, ja moni yksityinen arboretum ajautui vaikeuksiin.
Myös Hörtsänän arboretum alkoi 1950-luvulta lähtien jäädä oman onnensa nojaan. Pitkään vaikutti siltä, että se olisi myös puiston kohtalo.
Silloin tällöin tapahtui jotakin, kuten 1970-luvulla, kun Helsingin yliopiston metsäylioppilaat kartoittivat kasvistoa ja tekivät nimikylttejä, tai vuonna 1992, kun puistolle myönnettiin luonnonsuojelualueen status.
Vuosituhannen vaihteessa pimeäksi tihenneessä arboretumissa raivattiin useampi sata kuutiota kotimaista puuta kuten kuusia, pihlajia, raitoja ja koivuja, mikä oli monen harvinaisen lajin pelastus.
Arboretumilla on aina ollut ystäviä, ja vuosien aikana tehtiin paljon talkootyötä.
Hoito oli kuitenkin satunnaista. Muuten arboretum sai rehottaa luonnontilassa. Suotuisassa viljelymaastossa viidakoituminen eteni nopeasti.
Mä oon aina tykännyt villiintyneitten kartanopuistojen raivaamisesta, siinä näkee kädenjäljen.
Villiintynyt puisto vangitsee arvoituksellisuudellaan
– Mä oon aina tykännyt villiintyneitten kartanopuistojen raivaamisesta, siinä näkee kädenjäljen, Esa Kallio pohtii.
– Jos sä meet nykyaikaiseen puistoon, se on semmoista vihreetä aavikkoa. Täällä sä pystyt olemaan omissa oloissasi ja ajatuksissasi.
Kallio on hortonomi ja dendrologi eli perehtynyt puuvartisiin kasveihin. Keväällä 2015 edessä oli uuden työpaikan etsintä. Silloin hän sen keksi: Hörtsänän räjähtänyt arboretum!
Ajoitus oli otollinen, ja nykyisten omistajien Juhani ja Anne-Maria Hörtsänän kanssa löytyi yhteinen sävel kunnostuksen suurista linjoista.
Tarkoituksena ei ole palauttaa Hörtsänää alkuvuosien tilaan, eikä se ole mahdollistakaan: korkeaan mittaan venähtäneet puut varjostavat pengermää niin, etteivät istutukset menestyisi entiseen tapaan. Liljaloistoon ei ole paluuta.
Perustajan kokeilunhalu innoittaa kuitenkin yhä nykyistä puutarhuria. Ja Hugo Hörtsänän tapaan Kalliokin on todellinen tietopankki, polveili puhe sitten puistossa viihtyvistä linnuista luonnonkukkiin tai Oriveden historiaan.
Kotiseutumuseossa oppaana toimiva Kallio on myös kiinnostunut kansanperinteestä ja myöntää tuntevansa itsensä ainakin osittain Hugo Hörtsänän hengenheimolaiseksi.
– Kai mä tätä työtä vähän Hugolle teen.
Onko Kallio siis unelmatyössään? Vastaus viipyy hetken, hymy on vino.
– Kyllä mä sanon suoraan, että tää on rankkaa fyysistä raatamista.
Arboretumin hoitaja ei itse oikein ehdi tunnelmoida kehumansa arvoituksellisuuden äärellä. Seesteisestä salaperäisyydestä saavat nauttia puiston vierailijat.
Puiden lomasta kantautuu puheensorinaa
Elokuinen päivä on koleanpuoleinen, metsän kosteus tuntuu iholla. Käpytikan naputus kantautuu hiljaisuuden halki rinteen takaa.
Saamme kuljeskella arboretumissa yksinämme. Kallio arvioi näkevänsä päivässä keskimäärin kolme ihmistä, ja kymmenen vierailijaa samana päivänä olisi kuulemma jo tungos.
Uteliaisuus herääkin, kun puiden lomasta alkaa yhtäkkiä kantautua puheensorinaa. Italiaa! Kymmenpäinen turistijoukkio pelmahtaa eteemme.
Vaikea sanoa, kumpien hämmästys on suurempi: meidän, ehdittyämme jo tottua puiston rauhaan, vai matkailijoiden, kun he törmäävät metsikössä television kuvausryhmään.
On kuin löytäisi itsensä aivan toisenlaisesta todellisuudesta...
"Tämä on taianomainen paikka, jonka tarina ansaitsisi tulla kerrotuksi!"
Italialaisryhmä kiertää Suomea aktiiviimatkalla. He olivat perehtymässä loimulohen kypsennykseen läheisellä kyläyhdistyksen kodalla, kun opas sattui mainitsemaan erikoisen puiston.
Arboretum ei siis kuulunut alkuperäisiin tutustumiskohteisiin, mutta herätti oitis kiinnostuksen. Vierailijat yltyvät kilvan kehumaan Hörtsänää:
– Tällä paikalla on luonnetta! Se ruokkii mielikuvitusta, sanoo Milanosta kotoisin oleva Miriana Riva.
– On kuin löytäisi itsensä aivan toisenlaisesta todellisuudesta.
Italialaiset vakuuttavat, että arboretum kiinnostaa myös kansainvälistä matkailijaa.
– Ehdottomasti! Tämä paikka on maaginen, ylistää toinen milanolainen, Gabriella Ventura.
– Emme ollenkaan odottaneet, että löytäisimme täältä keskeltä kaunista maaseutua paikan, joka on niin erityinen – jolla on tällainen historia, kertoo roomalainen Giusi Criscione.
– Sen tarina todella ansaitsisi tulla kerrotuksi.
Kallio kuuntelee sivummalla ja myhäilee tyytyväisen oloisena. Italialaiset haluavat ryhmäkuvaan taikametsän puutarhurin kanssa.
Sitten italialaiset lähtevät peräkanaa takaisin kodalle. Loimulohi ja nokipannukahvit odottavat.
Tuttu rauha palaa arboretumiin. Kallio ottaa lapion ja kaivaa kuopan tiikerinliljan taimelle. Hän ehtii uurastaa vielä hetken istutusten parissa, ennen kuin työpäivä päättyy.
Valmistuessaan perennaterassi levittäytyy samalle rinteelle, jossa Hugo Hörtsänän aikaan oli keskeinen kukkaryhmä.
Vajaassa sadassa vuodessa on tapahtunut paljon sellaista, mitä arboretumin perustaja ei osannut ennustaa.
Nyt hänen työnsä jatkuu. Ja arboretum saa jälleen kukkatarhansa.
Hörtsänän arboretum on luonnonsuojelualue
- Luonnonsuojelualueen status vuodesta 1992
- Valittu Suomen sadan parhaan puiston listalle vuonna 2017
- Nykyiset omistajat Juhani ja Anne-Marie Hörtsänä
- Avoinna vuoden ympäri. Vapaaehtoinen pääsymaksu toiminnan tukemiseksi.
Hörtsänän arboretum on uskomaton paikka, joka on jäänyt maailman melskeissä unholaan – nyt vuosien työn jälkeen tämän voisi kuvata jälkipolville, näitä ei enää tehdä!
Hannamari Hoikkala vieraili arboretumissa elokuussa 2017 Yle Teema & Femin Egenland-ohjelman kuvausten yhteydessä. Eva Pursiainen valokuvasi arboretumissa juhannuksena 2017.
Egenland – yleisön matkaopas Suomeen kahdella kielellä
Kiitokset artikkelin taustoituksesta Esa Kalliolle sekä Juhani ja Anne-Maria Hörtsänälle, Sinikka Linkopuulle, Elina Linkopuulle ja Kalle Ounille.
Lähteitä:
Sylvi Laaksovirta. Suomalaisen talonpojan ihmetarha, Kotilieden Joulu 1928
Eino Jutikkala, Gabriel Nikander (toim). Suomen kartanot ja suurtilat. Helsinki: Kivi, 1941
K. Aintila. Hörtsänän ihmetarhassa Orivedellä, Retkeilijä,1942
Esko Pälä, Pentti Takala. Hörtsänän dendrologisen puutarhan ulkolaiset havupuulajit. Metsähoitotieteen laudaturtyö metsätutkintoa varten. Helsingin yliopisto, 1956
Terho Valanne. Turun yliopiston retki Hörtsänään 4.9.1990, moniste
Aune Koponen: Hörtsänän arboretum. Teoksessa Henry Väre, Aune Koponen, Leena Hämet-Ahti, Max. Hagman, Juha Raisio (toim). Puiden jäljillä. 400 vuotta dendrologian historiaa. Dendrologian seura, 2008
Tuula Muranen. Rossin arboretum – hoito- ja kehityssuunnitelma, Maisemasuunnittelun koulutusohjelman opinnäytetyö, Hämeen ammattikorkeakoulu, 2016
Satu Tegel. Modernit kasvit. Vakiosuosikkeja ja muotioikkuja. Teoksessa Jyrki Sinkkilä, Julia Donner, Meri Mannerla-Magnusson (toim). Unelma paremmasta maailmasta. Moderni puutarha ja maisema Suomessa 1900–1970. Aalto-yliopisto, 2016
Helsingin Sanomien arkisto
