Ville Matilainen
Yle
Matti Pellonpään ja Kari Väänäsen lastenkirjaluennat Radiomafialle ovat silkkaa kulttikamaa. Veikkoset elävöittivät Nalle Puhin ja Pekka Töpöhännän seikkailut omaan jäljittelemättömään tyyliinsä. Kuulijalle Töpöhännän Amerikan-seikkailun luennasta kuitenkin särähtää korvaan halventava neekerikissa-sana ja sen käyttö. Samaisesta luennasta myös katosi yksi jakso, joka kuullaan nyt ensimmäistä kertaa ensilähetyksensä jälkeen.
Miten Radiolähetys saatiin takaisin
Pekka Töpöhäntä Amerikassa kuultiin Radiomafialla ensimmäisen kerran vuoden 1994 uudenvuodenaatosta maaliskuuhun 1995. Peräti 21-osainen tarina oli yksi lastenluenta muiden joukossa, jota tulkitsivat mm. Kaurismäkien elokuvista tutut Matti Pellonpää ja Kari Väänänen. Pekka Töpöhäntää kuultiin osana lapsille tehtyä Karkkipäivä-ohjelmakokonaisuutta lauantaiaamuisin.
Luenta uusittiin vuonna 1998, mutta yhdellä poikkeuksella. Luennan kahdeskymmenes osa nimeltä Radiolähetys jäi tuolloin kuulematta. Pekka Töpöhäntä Amerikassa koottiin myöhemmin CD-levyille, mutta tällöinkin kahdeskymmenes jakso puuttui. Radiouusintana sarja kuultiin vielä vuonna 2003 Yle Radio 1:ssä ja vuonna 2013 Yle Puheella. Molemmilla kerroilla ilman Radiolähetystä.
Oliko lähetyssuunnittelussa tapahtunut virhe? Eikö ohjelma-aika riittänyt jaksolle? Vai oliko tallenne vain yksinkertaisesti kadonnut tai hävitetty? Se tiedetään, että Pekka Töpöhännän Radiolähetystä ei Ylen arkistoista löytynyt.
Ylen kadottamissa tai tuhoamista tallenteista on toki kuultu ennenkin. Ehkä myyttisimpiin mittoihin paisunut syytös tällaisista tapauksista on pitkään vellonut väite Jimi Hendrixin Suomen-konsertin kuvanauhan tuhoamisesta. Tämäkin legenda piti vain osittain kutinsa, mutta selvää on, että vuosikymmenien aikana ohjelmien tallentamisessa ja niiden arkistoinnissa on tapahtunut inhimillisiä virheitä.
Elävässä arkistossa työskennellessä törmätään kokonaan puuttuviin taikka vain osittain säilyneisiin ohjelmiin harva se päivä.
Tänä syksynä arkistodraaman julkaisussa päätettiin julkaista Töpöhännän jatkoseikkailu kesällä julkaistun ensimmäisen luennan rinnalle. Arkistoistamme löytyi Karkkipäivä-ohjelmapaikan koostetallenne vuoden 1995 keväältä, joka oli digitoitu osana radioarkiston digitalisointia vuonna 2017. Tässä tallenteessa tuo kadonnut Töpöhännän Radiolähetys oli vielä kuultavissa.
Radiolähetys irrotettiin Karkkipäivän tallennenauhalta ja lisättiin osaksi Pekan seikkailuja. Nyt Pekka Töpöhäntä Amerikassa on kuultavissa ihan kopi-kokonaisena ja ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1995.
Hauskoja ja katkeamattomia kuunteluhetkiä!
Kuuntele Pekka Töpöhäntä Amerikassa Areenassa
Matti Pellonpää ja Kari Väänänen lukevat Gösta Knutssonin lastenklassikon, jossa Pekka Töpöhäntä matkustaa Amerikkaan. Töpöhäntä saa pian tuta, ettei elo rapakon takana ole yhtään sen kiltimpää kuin kotikulmilla. Pekka ajautuu alinomaa pahamaineisten Gangsterikavereiden kynsiin.
Tällaisia sanavalintoja ei enää Suomessa käytettäisi
Julkaistessani luentaa Pekka Töpöhäntä Amerikassa Areenaan, kävi selväksi, että ohjelma sisältää rasistisia ilmaisuja. Oikeastaan vain yhden, mutta samalla sen tunnetuimman.
Näin 1990-luvun lapsena ja nyttemmin 2010-luvun isänä luennasta särähtää korvaan halventava "neekerikissa" aina ajoittain. Samalla käy kuitenkin selväksi, että myös satukissojen keskuudessa on ollut rasismia, eikä sitä ainakaan kirjailija Gösta Knutssonin mielestä tule hyväksyä.
Pekka Töpöhännän tarinan opetuksena on vastustaa syrjintää ja kiusaamista sekä hyväksyä kaikki sellaisina kuin he ovat. Ensin Pekkaa kiusattiin maalla, koska rotta oli purrut hännän poikki, eikä liki hännätön kissa tietenkään voi olla kissa eikä mikään. Uppsalassa sama meno jatkui, ja keksipä se häijy Monni-katti melkoisen tarttuvan pilkkarallinkin poloisen Pekan erilaisuudesta.
Rapakon takana Amerikassa Pekan kokema kiusanteko vain pahenee, kun Töpöhäntä joutuu jälleen kerran samoista syistä katalien gangsterikaverien silmätikuksi. Melkein jopa tynnyrissä Niagaran vesiputouksiin eli käytännössä lynkattavaksi.
Pekka on saanut kärsiä syrjintää ja halveksuntaa, joten hän ymmärtää paremmin. Kun tarinassa puhutaan neekerikissoista, on mukana myös korostettua halveksuntaa "ei niihin voi luottaa" tai "ei niiden kanssa voi seurustella". Nämä sanat eivät kuitenkaan koskaan ole sankarimme Pekan, vaan useimmiten jonkun lopulta ilkiöksi paljastuvan (erittäin usein juuri gangsterikaveriksi paljastuvan) hahmon suusta.
Jos kissat ovat kilttejä, on kai samantekevää ovatko ne neekereitä vai muita?
Lapsena tankkasin Pekan seikkailuiden lisäksi monia muitakin kivikautisia satukirjoja Peppi Pitkätossusta alkaen ja muistan rasistisen kielenkäytön jo silloin herättäneen huomioni. Pidin sitä myös aina jotenkin vääränä. Tämänkään takia en ole huolissani antaa kyseisiä tarinoita omien lapsieni kuultaviksi nyt uudella vuosituhannella. Töpöhännän seikkailuja olen lukenutkin iltasatuina jälkikasvulleni.
On muistettava, että kyseessä on luenta. Ei kuunnelma. Tätä tarinaa ei ole käsikirjoitettu, Pellonpää ja Väänänen lukevat Knutssonin lastenkirjaa melko lailla sellaisenaan etteeriin. Pekka Töpöhäntä Amerikassa on kirjana alkujaan vuodelta 1941 ja Terttu Liukon suomennos julkaistiin vuonna 1944.
Näin vuonna 2018 ajateltuna on osuvaa, että rasistinen termi nousee esille tässä luennassa. Tapahtuuhan se Amerikassa, Yhdysvalloissa. Kas kun eivät gangsterikaverit ole valinneet kekseliäiksi valeasuikseen valkoisia kaapuja ja huppuja. Melko fanaattista mantraakin ne huutavat toistavat.
Luentaa, siinä missä muutakin draamaa, pitäisi muistaa kuunnella ja tulkita sen syntyhetken yhteiskunnan ja arvomaailman mukaisesti. Pekka Töpöhännän Amerikan-tapauksessa tulkinta pitää ulottaa lähdeteoksen aikakauteen ja siihen yhteiskuntaan.
Mitähän vuonna 1944 noin muuten sitten tapahtui? Toinen maailmansota ainakin oli vielä kovassa vauhdissa.
