Seppo Heikkinen
Yle
Internetissä kiertää villejä tarinoita Suomen mahtavista muinaisista kuninkaista, joista Skandinavian kuninkaallisetkin periytyivät. Tarinoiden mukaan myöhäisrautakautinen Suomi oli itsenäinen ja hyvin järjestäytynyt yhteiskunta, jolla oli mahtavat sotavoimat (n. 400 - n. 1000). Kiehtovia väitteitä – mutta valitettavasti tiede ei tue niitä lainkaan.
Näillä tarinoilla on pitkä historia, mutta niiden syntyyn on vaikuttanut erityisesti yksi mies.
Johannes Messenius oli ruotsalainen 1600-luvun historioitsija. Hän toimi muun muassa Uppsalan yliopiston professorina ja Ruotsin valtakunnan historiankirjoittajana. Neljän historiallisen näytelmän lisäksi Messeniukselta ilmestyi tänä aikana useita muitakin merkittäviä teoksia.
Messeniuksen ura sai kuitenkin traagisen käänteen: pahaksi onnekseen hän päätyi kuningas Juhana III:n kuoleman jälkeisissä vallanperimysriidoissa väärälle puolelle. Messeniusta epäiltiin katolilaisuudesta ja hänet tuomittiin loppukesällä 1616 kuolemaan. Myöhemmin tuomio muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi Kajaanin linnassa.
Messenius kirjoitti Ruotsille mahtavaa historiaa päästäkseen vapauteen
Kajaanin linnan ankeissa olosuhteissa Messenius alkoi kirjoittaa pääteostaan Scondia illustrataa, josta hän toivoi itselleen pääsylippua vapauteen.
Scondia Illustrata paisui lopulta 15-osaiseksi sarjaksi, jonka kirjoittamisessa Messenius noudatti niin kutsutun gööttiläisen historiankirjoituksen perinnettä. Tämä historiankirjoituksen suuntaus sai alkunsa Olaus ja Johannes Magnuksesta ja se pyrki luomaan Ruotsille huikean menneisyyden.
Messeniuskaan ei turhia kursaillut: hänen mukaansa ruotsalaisten voitiin muun muassa osoittaa polveutuvan Raamatun tunnetuista suvuista.
Koska Suomi oli tuohon aikaan osa Ruotsin valtakuntaa, niin toki suomalaisillekin piti luoda mahtava menneisyys. Scondia Illustratan kymmenennessä osassa Messenius kertoo, miten suomalaiset periytyivät Nooan pojasta Thuiskonista, jonka perustaman laajan valtakunnan itäiset osat ulottuivat aikanaan Saksista aina Tornioon saakka.
Messeniuksen mukaan muinaisaikojen Suomesta löytyi useita uljaita kuningaskuntia. Kainuulla ja Karjalalla oli omat kuninkaansa, jotka oli poimittu norjalais-islantilaisista saagoista ja keskiaikaisten historiateosten maininnoista. Messeniuksen mukaan Suomessa eleli jopa amatsoneja!
Messeniuksen hyödyntämien skandinavisten saagojen käyttämisenä historiallisena lähteenä on kuitenkin monenlaisia ongelmia, kuten Sirpa Aallon ja Harri Hihnalan artikkelissa todetaan.
Messeniuksen mukaan Suomen muinaiset kuninkaat hallitsivat aikanaan koko Pohjolaa, ja kaikki Skandinavian hallitsijasuvut polveutuvat heistä.
Hyvänä esimerkkinä Messeniuksen kuningastaruista on luettelo Suomen kuninkaista, jonka hän esittää Suomen riimikronikassaan. Hän kertoo muun muassa, että Fornjotr oli Suomen ensimmäinen kuningas ja hänen jälkeläisensä antoivat nimen Tanskalle ja perustivat Norjan.
Messenius ajoittaa Scondia Illustratassa Fornjotrin kuudennelle vuosisadalle ennen ajanlaskun alkua eli siis huomattavasti aikaisemmalle ajalle kuin internetissä kiertävissä tarinoissa, jossa kuninkaat on sijoitettu myöhäisrauta-ajalle.
Messeniuksen kuningasluettelo
Ylväs kuningas Fornjotr oli yksi näistä
Hänen teoistaan en löydä mainintaa
enkä hänen seuraajastaan, pojastaankaan
joka oli Frosti taikka Jökul
Sitten tämän poika otti valtakunnan
myös koko Pohjolan
Mahtava hän oli silloin herra
nimeltänsä Snaer Humbli
eli kolmesataa vuotta
Thorri oli hänen poikansa
isän kaltainen
ja paljon maata hänkin omisti
Oli hänellä myös kaksi veljeä
Dan lie saanut Wetalahedin
hän nimen antoi Tanskalle
Juutinmaa ja Holstein
saivat nimen Angulista
joka oli toinen veli
hän asui niissä maissa
niitä halliten
Tutki Ruotsin kronikkaa
jos tietää tahdot tästä enemmän
Oma kynäni taas Suomeen kiiruhtaa
Thorri-kuninkaalla oli tytär
sekä kaksi poikaa heistä toinen, Nor
oli Norjan ensimmäinen kuningas
maa hänestä sai nimen
Toisen, Gorin pojanpoika, Östen Gylfi
lienee saanut Ruotsin valtaistuimen
Messenius ei ole ainoa, joka kirjoitti Suomelle mahtavaa historiaa
Scondia Illustratan avulla Messenius onnistuikin omassa tavoitteessaan: Kustaa II Aadolfin kuoleman jälkeen hänet vapautettiin vankeudesta lähes kahdenkymmenen vuoden jälkeen vuonna 1635. Pitkään Messenius ei kuitenkaan ehtinyt vapaudestaan nauttia, sillä hän kuoli Oulussa jo seuraavana vuonna. Nykyisin Messeniukselle on omistettu kadut Helsingissä ja Kajaanissa.
Messenius ei toki ollut ainoa Suomen muinaiskuninkaista kertonut historioitsija. Tuntemattomaksi jäänyt kronikoitsija laati hieman myöhemmin 1670-luvulla lyhyen teoksen, joka tunnetaan nimellä Suomen kronikka. Kirjoittaja luettelee siinä viisitoista Suomen ammoista kuningasta, joiden nimiä hän löytää sekä saagoista että 1100-luvulla eläneen tanskalaisen historioitsijan Saxo Grammaticuksen kirjoituksista.
Kolmas merkittävä Suomen mahtavan menneisyyden rakentaja oli Daniel Juslenius, joka ylisti Suomea ja sen ikivanhaa sivistystä jo väitöskirjassaan Aboa vetus et nova (Vanha ja uusi Turku).
Juslenius tulkitsi esimerkiksi roomalaisen historioitsijan Publius Cornelius Tacituksen (n.55-120) kirjoituksia omalla tavallaan. Tacitus kirjoitti, että kaukana pohjoisessa elävät "Fennit ovat ihmeen villejä, viheliäisen köyhiä", mutta Jusleniuksen mukaan ihmeellinen villiys tarkoitti todellisuudessa suomalaisten sotaista hurjuutta. Juslenius uskoi Tacituksen tarkoittavan fenneillä suomalaisia, vaikka vielä keskiajan lähteissä kyse oli useimmiten saamelaisista.
Juslenius kertoi myös Suomen kansan jalosta luonteesta, luonnon rikkaudesta, maan uljaasta muinaisuudesta ja suomalaisten merenkulkutaidoista, jotka vetivät vertoja viikingeille.
Jusleniuksen tekstejä tulkittaessa on muistettava, että hänen aikanaan opinnäytteissä käytettiin niin kutsuttua dialektista metodia, jossa opiskelijan tuli puolustaa aihettaan oletettua vastaväittäjää vastaan. Jusleniuksen väitöskirja on kirjoitettu vastaväitteiksi kuvitteellisille Suomen parjaajille, jotka hän pyrkii voittamaan kehumalla Suomea maasta taivaaseen. Väitöskirja ei täytä nykyisiä tieteellisiä kriteereitä.
Messeniuksen tekstit heräävät henkiin
Messeniuksen pitkä kuningasluettelo on viime vuosikymmeninä ponnahtanut taas esiin unohduksista. Kuningastarujen henkiinheräämistä on edesauttanut 1980-luvun historioitsija Martti Linna, joka Jorma Lagerstedtin ja Erkki Palménin kanssa suomensi Messeniuksen Scondia Illustratan kymmenennen teoksen Suomen, Liivinmaan ja Kuurinmaan vaiheita vuonna 1988.
Samassa julkaisussa oli käännetty myös edellä mainittu tuntemattomaksi jääneen kirjoittajan latinankielinen ”Suomen kronikka”.
Linna oli itse vakuuttunut siitä, että Messeniuksen ja Suomen kronikan kirjoittajan historiakuvan ja lähteiden takana on historiallinen totuus, kuten käy ilmi hänen Yleisradiossa pitämässään radio-esitelmässä vuodelta 1988.
Kirjansa johdannossa hän kirjoittaa:
”Messeniuksen ansiona onkin huomion kiinnittäminen paitsi Saxon, myös skandinaavisen saaga-aineiston Suomea koskeviin kohtiin. Noissa kertomuksissa, joista useimmat ovat saaneet kirjallisen asun viimeistään 1200-luvulla, kuva Suomesta muinaisena kuningaskuntana on yhtenäinen ja selkeä. Tuon kuvan Messenius välittää meille, tosin vaillinaisena, hämärtyneenä ja mielivaltaisesti ajoitettuna.”
2000-luvun julkaisuissaan Linna tosin suhtautuu varauksellisemmin näihin mielikuvituksellisiin tulkintoihin ja pitää Fornjotria ja kumppaneita tarukuninkaina.
Tarut muinaisista kuninkaista leviävät netissä
Messeniuksen riimikronikan suomennos ja Martti Linnan 1980–90-luvulla aiheesta pitämät esitelmät vaikuttivat olennaisesti siihen, että kertomukset Suomen muinaisista kuninkaista alkoivat levitä internetissä.
Yksi ensimmäisistä nettijutuista, joka sai näistä vaikutteita, oli Arto Pölläsen vuonna 2001 Kaltio-lehdessä ja sen verkkoversiossa ilmestynyt artikkeli ”Olivatko viikinkikuninkaat suomalaisia?” Siinä Pöllänen toistaa ajatusta, että “Suomi ei ollutkaan järjestäytymätön barbaarimaa, vaan suunnilleen samantasoinen valtakunta kuninkaineen kuin skandinaavienkin vastaavat.”
Toinen paljon siteerattu kirjoitus on tuntemattoman tekijän artikkeli Suomen kuninkaat norjalais-islantilaisten saagojen mukaan, joka on todennäköisesti kirjoitettu 1990-luvun lopussa. Siinä kirjoittaja esittää saman tulkinnan: keskiajan historioitsijat mainitsivat Suomen yleensä valtakuntana, mutta 1600-luvun jälkeen tapahtui muutos. Historiaa alettiin kirjoittaa uudelleen sen hetken valtapoliittisten tarpeiden mukaiseksi.
Näiden varhaisten nettikirjoitusten jälkeen Messeniukseen pohjautuvat tarinat Suomen muinaisesta suuruudesta ja kuninkaista ovat lähteneet laukalle keskustelupalstoilla, blogeissa ja sosiaalisessa mediassa. Tästä saa hyvän kuvan vaikkapa Google-haulla “Suomen muinaiset kuninkaat “.
Kun useiden sukupolvien ajan on valehdeltu,niin ei edes osata hävetä kiinnijäämistä. Edes me joita kusetetaan valehtelijoiden toimesta, emme osaa muuta kuin seisoa tumput suorina maristen että meitä kusetetaan
Muinaiset kuninkaat leviävät uusoikeistolaiseen vastamediaan
Viime vuosina nämä kirjoitukset ovat levinneet uusoikeistolaiseen vastamediaan, kuten Reima Välimäen, Olli Seurin ja Anna Ristilän artikkelissa kerrotaan.
Tarinat muinaisista kuninkaista eivät näissä kirjoituksissa ole enää vain harmitonta fantasiaa, vaan aihepiiri on politisoitunut. Tärkeä etappi tässä oli, kun nykyinen kansanedustaja Ano Turtiainen julkaisi vuonna 2016 Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan Suomen muinaisista kuninkaista kertovan tekstin, joka oli kiertänyt netissä vuosia. Hän liitti tekstin ajankohtaisiin oikeistopopulistisiin teemoihin: maahanmuuttoon sekä ”valtamedian” ja korruptoituneen eliitin vastaisiin syytöksiin.
Turtiainen kirjoitti blogissaan:
”Mielenkiintoinen kirjoitus Suomen muinaishistoriasta jäljempänä, jonka tiimoilta otan kantaa. Kiitos internet ajalle, joka paljastaa päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän. Kun valehtelu on näinkin syvällä viranomaisissa, päättäjissä ja mediassa, että se kattaa useat sukupolvetkin, se selittää kyseisten tahojen nykytilan tässä erikoisessa maailmantilanteessa mitä nyt elämme. Kun useiden sukupolvien ajan on valehdeltu,niin ei edes osata hävetä kiinnijäämistä. Edes me joita kusetetaan valehtelijoiden toimesta, emme osaa muuta kuin seisoa tumput suorina maristen että meitä kusetetaan.”
Turtiaisen blogista teksti lähti kiertämään oikeistopopulistisessa vastamediassa ja tarinat muinaisista kuninkaista levisivät muun muassa MV-lehteen, jossa Ilja Janitskin sanoi, että MV-lehti ei jätä tätä asiaa rauhaan, ennen kuin suomalaisille myönnetään heidän oma historiansa.
MIksi tiede ei tue tarinoita muinaisista kuninkaista? Kuuntele lisää muinaisista kuninkaista Yle Areenan audiosarjassa
Tiede ei tosiaankaan tue näitä kertomuksia muinaisista kuninkaista, mutta ne herättävät silti monenlaisia kysymyksiä: millaisia historiantutkimuksellisia ongelmia Messeniuksen ja kumppaneiden teksteihin oikein liittyy? Mitä arkeologia kertoo Suomen muinaishistoriasta? Olisiko täällä voinut olla kuningaskuntia? Millaista elämä täällä rauta-ajalla oikeasti oli? Onko noissa historian pimittämiseen liittyvissä salaliittoteorioissa mitään perää? Esiintyykö muualla vastaavanlaista näennäishistoriallista kirjoittelua? Ja ovatko nämä kirjoitukset vain harmitonta fantasiaa vai voiko niillä olla vakavampiakin vaikutuksia?
Kirjoituksen lähteinä on käytetty:
Kansallisbiografian artikkelia Johannes Messeniuksesta
Reima Välimäen artikkelia Muinaisten kuninkaiden lähteillä – Keskiajan kirjallisuudesta tehtyjen tulkintojen ongelmia
Reima Välimäen, Olli Seurin ja Anna Ristilän artikkelia Pseudohistoriaa Suomen muinaisista kuningaskunnista
Inkeri Koskisen kirjaa Suomen villi historia
EDIT: 16.5 klo 12.45: Laitettu Messeniuksen kuningasluettelo faktalaatikkoon.
17.5 klo 10. Moderoitu kommentit. Muutettu radio-ohjelmaan viittaavan kappaleen otsikkoa.
EDIT: 24.5. Lisätty maininta skandinaavisten saagojen ongelmista historiallisinä lähteinä ja linkki Sirpa Aallon ja Harri Hihnalan artikkeliin.
