Hyppää pääsisältöön

Urho Kekkonen - pitkän linjan presidentti

Urho Kaleva Kekkonen (1900-1986) oli Suomen tasavallan pitkäaikaisin presidentti. Hänet muistetaan voimakkaan sisäpolitiikan lisäksi idänsuhteiden hoitajana.

Kekkonen valittiin presidentiksi 1956 pienimmällä mahdollisella valitsijamiesmäärällä. Myöhempinä kausina vaalit olivat usein vain muodollisuus.

Kekkosen asemaa pönkittivät suhteet Neuvostoliittoon. Hän antoikin näytteensä ulkopolitiikan taidoistaan noottikriisin ja yöpakkasten hoidossa 1950- ja 1960-luvun vaihteessa. Kekkosen ulkopoliittisen uran huipentuma oli Helsingissä vuonna 1975 pidetty Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin Etykin kolmas vaihe. Tuolloin Suomeen kokoontuivat lähes 40 maan johtajat.

Kekkonen tunnettiin urheilullisena kansanmiehenä. Toisaalta hänen sisäpolitiikkaansa on arvosteltu liian autoritääriseksi. Kekkonen muun muassa hajotti ja nimesi hallituksia täysin oman mielensä mukaan.