Löydä oma ehdokkaasi EU-vaalikoneestamme

Kaljakellunta inspiroi nyt myös maailmalla – brittien tapahtumaan osallistuu tuhansia

Suomalainen kaljakellunta inspiroi myös maailmalla.

Isossa-Britanniassa aiotaan järjestää kesällä vastaava tapahtuma, jonka odotetaan houkuttelevan paikalle tuhansia brittejä, kertoo Sky News.

Suomessa asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Britannian kaljakellunnan idea on tismalleen sama kuin Suomessakin. Osallistujat kelluvat Tyne-nimistä jokea pitkin uimapatjoillaan ja kumiveneillään. Newburnista New Castlesta alkava kellunta päättyy kolme ja puoli tuntia myöhemmin Quaysideen.

Tapahtuma järjestetään 1. heinäkuuta.

Facebookin River Tyne Booze Cruise -nimisestätapahtumasta tykkää reilusti yli 10 000 henkilöä. Järjestäjät ovatarvioineet, että tapahtuman osallistuu noin 3 000 ihmistä.

Järjestäjien mukaan idea pohjautuu nimenomaan Suomen kaljakelluntaan.

Paikallinen poliisi on jo Sky Newsin mukaan ehtinyt kritisoida suunnitelmia, sillä viranomaiset ovat huolissaan turvallisuudesta, mutta myös joen virtauksesta ja roskaisuudesta.

Suomessa on järjestetty kaljakellunta vuodesta 1997 lähtien – myös tulevana kesänä. Kelluntareitti vaihtelee vuosittain, mutta yleensä matkaan on lähdetty Vantaan Tikkurilasta tai Tammistosta.

Parhaillaan Facebookissa voi äänestää kellunnalle sopivaa päivämäärää. Vaihtoehdot ovat lauantai 29. heinäkuuta tai 5. elokuuta.