Uudenmaan kesäinen Kaljakellunta-tapahtuma järjestettiin tänään lauantaina 29. heinäkuuta. Arviolta tapahtumaan osallistui pari sataa henkeä.

Tapahtuma alkoi noin kello 10. Reitti lähti Vantaan Tikkurilasta tiedekeskus Heurekan takaa, ja osallistujat etenivät siitä Keravanjokea pitkin.

Ennusteiden mukaan lauantaina on luvassa vesisadetta, mutta vielä aamupäivällä osallistujat saivat nauttia aurinkoisesta säästä.

Tänä vuonna kaljakellunnassa nähtiin näyttäviä kumiveneitä. Useammalla kelluja oli suurikokoinen flamingon, yksisarvisen tai joutsenen näköinen uimapatja välineenä kellumiseen.

Perinteisistä kumiveneistä flamingoihin

Kellujilla on aluksinaan muun muassa flamingoja, joutsenia ja kanootteja muistuttavia kumiveneitä. Atte Kajova

Paikan päällä oli hilpeä tunnelma, ja musiikki soi kaiuttimista. Neljän hengen kaveriporukka kertoi Iltalehdelle, että he olivat Kaljakellunnassa ensimmäistä kertaa. He olivat järjestämässä yllätystä ystävälleen.

Aluksena porukalla oli suurikokoinen, flamingoa muistuttava alus.

– Tämän nimi on Viihdekeskus Flamingo, kaveriporukka nauroi.

Joessa nähtiin myös perinteisiä kumiveneitä. Atte Kajova

Hyvinkääläinen Ismo oli mukana tapahtumassa jo 16. kertaa. Ismo kertoi yllättyneensä positiivisesti osallistujamäärästä.

– Luulin, että tänne olisi tullut vähemmän väkeä vesisateen takia. Katsotaan milloin se sade tulee. Minulla on mukana varalta kertakäyttöinen sadetakki.

– Alkuvuosina ihmisillä oli tavallisia kumiveneitä, mutta nykyään näkee isompia lauttoja ja jopa itsetehtyjä lauttoja.

”Köli ja peräsin puuttuvat”

Kaljakelluntaan osallistui arviolta pari sataa henkeä. Atte Kajova

Kapteeniksi itseään tituleeraava Jaakko Parru kertoi, että lauantain tapahtuma on hänen yli kymmenes kaljakelluntansa.

– Purje on tässä meidän aluksessamme. Joka vuosi on meinannut olla vastatuuli, mutta silti purje on laskettava. Köli ja peräsin tosin puuttuvat.

– Tavoitteemme on pitää hauskaa ja kaljakellua niin paljon kuin kaljakellua ihminen voi. Mukava tunnelma houkutteli jälleen kerran paikanpäälle.

Parrun mukaan myös virvoitusjuomapuoli oli kunnossa kumiveneen kyydissä.

Perinteinen kesätapahtuma

Kaljakellunnan roskaaminen on puhututtanut jo vuosien ajan. Nykyään roskaaminen on maltillisempaa ja jäljet siivotaan huolellisemmin kuin aiempina vuosina. Arkistokuva. Henri Kärkkäinen

Kaljakellunnasta on muodostunut perinteinen kesätapahtuma vuosien mittaan. Kaljakellunnassa osallistujat kelluvat erilaisilla välineillä pitkin jokea. Tapahtumalla ei ole virallista järjestäjää.

Ensimmäinen Kaljakellunta järjestettiin 26 vuotta sitten. Viime vuosina osallistujamäärät ovat laskeneet, ja roskaaminen on ollut maltillisempaa.

Enimmillään Kaljakelluntaan on osallistunut toista tuhatta kellujaa. Esimerkiksi vuonna 2016 kellunnan jälkien siivoamisen maksoi Helsingin ja Vantaan kaupungeille 50 000 euroa.

Korjaus kello 15.58. Jaakko Parrun oikea titteli on kapteeni, ei merirosvo.

Tapahtumassa oli iloinen tunnelma. Atte Kajova
Kumiveneiden täyttäminen vaati aikaa. Atte Kajova
Muutamalla kellujalla oli jonkinlainen lippu mukana veneessä. Atte Kajova