Tältä näytti tämän vuoden kalja­kellunnassa

Poliisin arvion mukaan tapahtumaan osallistui parisensataa ihmistä.

Näin kellujat etenivät Keravanjoessa.

Pääkaupunkiseudulla ihmiset kelluivat virvokkeineen pitkin Keravanjokea, kun jokavuotinen kaljakellunta järjestettiin lauantaina. Kellunta alkoi tiedekeskus Heurekan liepeiltä Vantaalta ja päättyi Kirkonkylänkosken rannalle Helsinkiin.

Poliisin mukaan tapahtuma on sujunut rauhallisesti, eikä suurempia järjestyshäiriöitä ole tullut ilmi. Kellujia alkoi valua paikalle yhdentoista jälkeen aamupäivällä.

– Kellujat lähtivät tasaisesti liikkeelle. Tietoon ei ole kantautunut ongelmia, eli kaikki on mennyt tässä mielessä ok, Itä-Uudenmaan poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan.

Kellujat soljuivat pitkin Keravanjokea lauantaina.

Kellujia ei ollut tungokseksi asti.

Helsingin poliisin johtokeskuksesta kerrotaan, että poliisille on tullut yksi ilmoitus tapahtumaan liittyen. Poliisin mukaan jotkut osallistujista olivat käyneet tarpeillaan taloyhtiöiden pihoilla.

Poliisin arvion mukaan tapahtumaan osallistui noin 200–300 kellujaa. Aiempina vuosina tapahtuma on kerännyt jopa parisentuhatta kävijää, joten tämä vuosi oli tavallista hiljaisempi.

Tapahtumaa on aiempina vuosina kritisoitu roskaamisesta. Poliisista ei osattu vielä lauantai-iltana arvioida, sujuiko tapahtuma tänä vuonna siistimmin. Poliisin partiot valvoivat kellujien liikkeelle lähtöä. Helsingin puolella poliisi ei suorittanut aktiivista valvontaa.

Kelluessa nautittiin kaljan lisäksi myös jäätelöä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?