Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeustaso
Helppo

Kreikkalainen jauhelihapiirakka

Ainekset

2
pkt (à 400 g)
pakastepiirakkataikinaa, esim. Sunnuntai
Täyte
125
g
fileepekonia
200
g
herkkusieniä
3
dl
jauhelihakastiketta
1
dl
murusteltua fetajuustoa
1
rkl
kapriksia
3
rkl
viipaloituja oliiveja
3
munaa
1
prk (250 g)
ranskankermaa
voiteluun muna

Työvaiheet

  1. Lämmitä uuni 225 asteeseen.
  2. Kuutioi fileepekoni ja viipaloi herkkusienet. Paista pekonia muutama minuutti pinnoitetulla pannulla. Lisää joukkoon sienet ja jatka paistamista, kunnes ne ovat pehmenneet. Lisää pannulle jauhelihakastike, feta, kaprikset ja oliivit. Ota pannu pois liedeltä.
  3. Sekoita kulhossa munien rakenne kevyesti rikki. Lisää joukkoon ranskankerma. Yhdistä munaseos jauhelihaseoksen kanssa.
  4. Kaaviloi toinen sulanut taikina ohuemmaksi levyksi ja nosta se irtopohjaiseen, voideltuun vuokaan. Kaada jauhelihaseos pohjan päälle. Kauli toinen taikina noin 2 millimetrin paksuiseksi levyksi. Leikkaa veitsellä tai taikinapyörällä levystä muutaman sentin paksuisia suikaleita ja levitä ne piirakan päälle.
  5. Voitele pinta vatkatulla munalla. Paista piirakkaa uunin alatasolla noin 25 minuuttia. Nosta piirakka tarvittaessa paistamisen lopuksi uunin ylätasolle, niin se saa kauniin värin pintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Resepti Christina Aaltio Kuva Anna Huovinen
Tarjoile blinit smetanan, kirjolohenmädin ja silputun punasipulin kanssa.
Tarjoile blinit smetanan, kirjolohenmädin ja silputun punasipulin kanssa.

Blinitaikina saa täyteläisen pehmeän maun bataatista. Katso reseptin lopusta, miten muunnat taikinan vegaaniseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
24 kpl
Valmistusaika
40 min + 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Bataattiblinit

Ainekset

1
pkt (400 g)
bataattisosetta
20
g
hiivaa
1
dl
smetanaa
dl
tattarijauhoja
100
g
voita
1
muna
1
tl
suolaa
1
dl
kivennäisvettä

Työvaiheet

  1. Lämmitä bataattisose kädenlämpöiseksi. Liuota soseen joukkoon hiiva. Lisää smetana ja jauhot. Jätä taikina huoneenlämpöön leivinliinan alle kahdeksi tunniksi. Viileässä taikina voi tekeytyä vuorokauden ajan.
  2. Pehmitä voi mikrossa notkeaksi.
  3. Lisää taikinaan puolet rasvasta, muna ja suola. Sekoita taikina tasaiseksi. Lisää lopuksi kivennäisvesi.
  4. Paista taikinasta lettupannulla pieniä blinejä. Käytä loput rasvasta paistamiseen.
  5. Tarjoile smetanan, kirjolohenmädin ja silputun punasipulin kanssa.

Vinkki!  Valmis bataattisose löytyy vihannesosaston kylmähyllystä.

Blinitaikinan muokkaus vegaaniseksi onnistuu näin: Korvaa smetana kahdella desillä kaurakermaa. Jätä voi ja muna pois. Lisää taikinaan 2 rkl rypsiöljyä. Paista blinit vegaanisella margariinilla (esim. Sininen Keiju).

Resepti Riikka Kaila Kuva Piia Arnould
Kuohkeat blinit ovat himoittu herkku.
Kuohkeat blinit ovat himoittu herkku.

Älä säästä aikaa äläkä voita, niin pannullasi tirisee täydellinen blini, sisältä kuohkea ja pinnalta rapea. Täytteistä perinteisimmät ovat mäti, smetana ja punasipulisilppu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 kpl
Valmistusaika
30 min + 8 t
Vaikeustaso
Kohtalainen

Blinit ja 3 herkullista höystöä

Ainekset

3
dl
maitoa
15
g
tuorehiivaa
dl
tattarijauhoja
½
tl
sokeria
2
munaa
1
dl
vehnäjauhoja
1
dl
olutta (esim. pilsneriä)
2
rkl
voisulaa
¾
tl
suolaa
Paistamiseen
kirkastettua voita

Työvaiheet

  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna ja liuota joukkoon hiiva. Sekoita nesteeseen tattarijauhot ja sokeri. Peitä astia kelmulla ja jätä huoneenlämpöön noin 8 tunniksi.
  2. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Sekoita keltuaiset, vehnäjauhot, olut, voisula ja suola taikinaan.
  3. Vaahdota valkuaiset ja lisää vaahto varovasti nostellen taikinaan.
  4. Kuumenna valurautainen blini- tai lettupannu. Lorauta pannulle noin ruokalusikallinen kirkastettua voita. Kaada taikinaa pannulle sentin, parin kerrokseksi. Paista keskilämmöllä, kunnes blini on lähes kauttaaltaan hyytynyt. Valuta pannun reunalle hieman voita ja käännä blini. Paista toinenkin puoli rapeaksi. Valmista loput blinit samalla tavalla.

Kolme herkullista tahnaa blinien höysteeksi:

Kahden kalan tahna

  • Sekoita ranskankermapurkilliseen 100 g hienonnettua kylmäsavulohta ja 100 g hienonnettua lämminsavulohta. Mausta tahna hienonnetulla tillillä, lorauksella sitruunan mehua ja mustapippurilla. Lisää tahnaan tarvittaessa ripaus suolaa.

Punajuuri-pähkinäsmetana

  • Keitä tai paahda uunissa pari punajuurta. Jäähdytä, kuori ja kuutioi kypsät punajuuret. Sekoita punajuurikuutiot purkilliseen smetanaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita tahnaan lopuksi puoli desiä rouhittuja pähkinöitä.

Kylmäsavuporotahna

  • Sekoita purkilliseen ranskankermaa noin 100 g hienonnettua kylmäsavuporoleikkelettä. Lisää pieni, hienonnettu maustekurkku, pala hienonnettua punasipulia sekä ruokalusikallinen ruohosipulisilppua. Mausta mustapippurilla. Lisää tarvittaessa ripaus suolaa.

Kommentit (1)

Karolinna

Erittäin hyviä blinejä tuli. Tämä resepti jää meille monista kokeilluista.

Resepti Riikka Kaila Kuva Anna Huovinen
Juuston ja päärynän yhdistelmä on klassinen, ja sopii mainiosti illanistujaisiin.
Juuston ja päärynän yhdistelmä on klassinen, ja sopii mainiosti illanistujaisiin.

Päärynän alta paljastuu piirakan mehevä homejuustosydän. Spelttijauhot tekevät rahkavoitaikinasta erityisen maukkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
10 palaa
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Sinihomejuusto- päärynägalette

Ainekset

Taikina
dl
puolikarkeita spelttijauhoja
½
tl
leivinjauhetta
125
g
voita
½
prk (125 g)
maitorahkaa
Täyte
1
prk (120 g)
ranskankermaa
170
g
sinihomejuustoa
2
tl
tuoretta timjamia hienonnettuna
2
isoa päärynää
1
dl
pähkinöitä
1
rkl
juoksevaa hunajaa
Voiteluun
1
muna

Työvaiheet

  1. Sekoita jauhot ja leivinjauhe kulhossa. Lisää pehmeä voi ja maitorahka. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikinapallo kelmuun. Nosta jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
  2. Sekoita ranskankerma ja murennettu sinihomejuusto. Riivi ja hienonna timjaminlehdet. Lisää ne ranskankermaan.
  3. Pese ja viipaloi päärynät. Rouhi pähkinöitä kevyesti.
  4. Kauli taikinasta jauhotetulla alustalla levy (ø 35 cm). Nosta levy leivinpaperin päälle uunipellille.
  5. Levitä levyn keskelle homejuustotäyte. Jätä reunoille noin 5 cm tyhjää. Asettele viipaloidut päärynät juustotäytteen päälle. Valuta pinnalle hunajaa ja ripottele pähkinöitä. Käännä levyn reunat rennosti täytteen päälle. Voitele piirakan reunat munalla.
  6. Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia, kunnes reunat saavat kauniisti väriä ja päärynät kypsyvät.
Resepti Kaisa Nieminen Kuva Sami Repo
Porkkanalihapiiraat tuikataan luvan kanssa ketsuppiin.
Porkkanalihapiiraat tuikataan luvan kanssa ketsuppiin.

Porkkanalaatikosta ja paahdetusta jauhelihasta tulee maistuvia pieniä lihapiirakoita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
35 kpl
Valmistusaika
1 t 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Porkkanalihapiiraat

Ainekset

½
l
vettä
50
g
hiivaa
2
rkl
öljyä
1
tl
suolaa
¼
tl
sokeria
3
dl
grahamjauhoja
dl
täysjyvävehnäjauhoja
Täyte
400
g
porkkanalaatikkoa
400
g
naudanjauhelihaa
1
pieni sipuli
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria
Voiteluun
1
muna

Työvaiheet

  1. Liota hiiva kädenlämpöiseen (+37 astetta) veteen. Lisää öljy, suola ja sokeri. Alusta joukkoon jauhot. Kohota taikina kaksinkertaiseksi leivinliinan alla.
  2. Tee sillä aikaa täyte. Kuori ja hienonna sipuli. Ruskista jauheliha ja sipuli öljytylla pannulla. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita jauheliha porkkanalaatikon joukkoon.
  3. Kaada taikina jauhotetulle työpöydälle. Vaivaa ilmat pois ja jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikina levyksi ja ota juomalasia muottina käyttäen pyöreitä paloja, joiden halkaisija on noin 8 cm.
  4. Laita toiselle reunalle reilu ruokalusikallinen täytettä ja venytä kansi päälle. Nipistele reuna kiinni. Kohota piiraat vielä kerran pellillä. Pistele niihin haarukalla reikiä ja voitele vatkatulla munalla.
  5. Paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tarjoa ketsupin kanssa.