Tempaus: Kaljakellunta-tapahtuma sai alkunsa kaveriporukan spontaanista ideasta.
Kaikki alkoi päähänpistosta. Kaveriporukka päätti bileiden jälkeisenä aamuna korkata aamuoluet Keravanjoella kelluen.
Ideana oli kellua niin pitkälle, kuin joki päivän aikana veisi – ehkä jopa merelle saakka. Kelluntavälineeksi kävi kumivene tai mikä tahansa kelluntaan soveltuva väline.
Matkaan lähdettiin Rekolan ja Päiväkummun välisen sillan kupeesta. Oli vuosi 1997 ja tapahtuma sai nimen: Keravanjoen Kaljakellunta.
Vuosi vuodelta tapahtuma kasvoi. Ensimmäisenä vuonna mukana oli alle kymmenen henkeä, seuraavina vuosina määrä tuplaantui joka vuosi. Ja sitten osallistujia oli jo satoja, kohta tuhansia.
Tapahtuma on ollut avoin kaikille halukkaille, mutta virallista siitä ei ole tullut missään vaiheessa. Puskaradiossa tai nykyään Facebookissa tiedotetaan lähtöpaikka ja ajankohta, joka on vakiintunut heinä–elokuun vaihteeseen.
Mutta mikä vetää ihmisiä Keravanjoelle kellumaan? Tätä lähti selvittämään myös Vantaan kaupunginmuseo kuusi vuotta sitten.
Varustauduttiin asianmukaisesti: kumiveneet, pelastusliivit, dokumentointivälineet, ei kaljaa (koska oltiin töissä). Havainnoitiin kelluen ja haastateltiin kanssamatkaajia. Hyvä fiilis, yhteisöllisyys, seikkailu, kesä… siinä seikkoja, jotka houkuttelevat ihmisiä mukaan.
Kaikki eivät suinkaan suhtaudu kaljakelluntaan myönteisesti. Tulee roskaa ja rantarauha rikkoutuu. Mutta kuten yksi kaljakellunnan perustajajäsenistä muistuttaa: ”Roskaaminen on pöljää - loukkaantuminen ja hukkuminen totaalisen dorkaa! Pysykää pinnalla! Niin mekin tehtiin jo 90-luvulla.”
Vantaan Sanomien ja Vantaan kaupunginmuseon juttusarjassa nostetaan esille paikallista historiaa tutustumalla museon kokoelmiin ja kulttuuriympäristöympäristökohteisiin. Kirjoittajat ovat museon henkilökuntaa.