Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Tuhannet saapuivat kumivenein ja ilmapatjoin tämänvuotiseen Kaljakelluntaan – video!

Aurinkoinen sää houkutteli tuhansia ihmisiä tämänvuotiseen Kaljakellunta-tapahtumaan. Kaljakellunnan reitti mutkitteli Keravanjokea pitkin Vantaan Tikkurilasta Tammistoon.

Tuomas Keränen

Satoja kumiveneitä, uima-altaita ja uimapatjoja lipuu hiljalleen Keravanjokea pitkin alavirtaan. Menopelien kyydissä istuu tuhansia ihmisiä oluttölkit kädessään. Lähes kaksikymppinen Kaljakellunta-tapahtuma houkutteli aurinkoiselle Keravanjoelle myös Sami Solansuun. Hän päätyi paikalle ensimmäistä kertaa.

– En ole täällä ollut ennen, joten täytyyhän tällainen kokea. Mahtavan porukan kanssa ollaan liikkeellä.

Koiviston sisarukset Maija ja Mari Vantaalta ovat mukana jo seitsemättä kertaa. Tänä vuonna he kelluvat joessa lasten uima-altaassa. Kelluntakonkarit asuvat joen vieressä, joten paikat on päätetty pitää puhtaana.

– Jos jaksaa tuoda roskia mukanaan, niin on kumma, jos niitä ei vie pois. Me keräämme omat ja mahdollisuuksien mukaan myös muiden roskat pois, Maija Koivisto kertoo.

Itä-Uudenmaan poliisin mukaan tapahtuma on sujunut rauhallisesti. Arvion mukaan 4 000 ihmistä osallistui kelluntaan tänä vuonna. Kellujien määrä on samansuuntainen kuin aikaisempina vuosina.

– Ihmiset ovat hyvällä tuulella, koska keli suosii. Poliisin ei ole tarvinnut puuttua muuhun kuin autojen parkkeeraukseen. Kellujat eivät ole sotkeneet ympäristöä ainakaan reitin lähtöpisteessä, kertoo ylikonstaapeli Harri Lanttola.

Pääkaupunkiseudun lisäksi myös Tampereella ja Kouvolassa on omat Kaljakellunta-tapahtumat.

Suosittelemme